IMikkeliläisen Liisa Rouhiaisen vuonna 2000 perustama Ateriapalvelu Ahkeraliisa on yritys, joka aloitti toimintansa paikallisen palvelutalon yhteydessä. Alussa yritys järjesti yrittäjäpohjalta ruokapalveluja talon asukkaille ja teki samalla pitopalvelua.
Mikkelin kaupungin muutettua palvelutarjontaansa ei yrittäjä jäänyt ihmettelemään, mitä tuleman pitää. Ahkeraliisa muutti vuoden 2007 keväällä Mikkelin vanhalla kasarmialueella sijaitsevaan ympäristötaloon. Samalla yrityksen toiminta laajeni olennaisesti ja työntekijämäärä lähes tuplaantui entisestä.
Tänä päivänä yritys valmistaa arkisin maukasta lounasruokaa ympäristötalon työntekijöille ja muille ruokailijoille. Lisäksi ruokia toimitetaan eri puolille Mikkeliä, annoksittain työpaikoille ja vanhuksille. Lounasravintolasta ruoka-annoksia voi hakea myös mukaan. Periaatteena Liisa Rouhiaisella on, että lounaslistalta löytyy niin sanottu kotoinen perusruoka, kasvisruokavaihtoehto ja jotain uutta ja hieman eksoottista kokeilunhaluisemmille ruokailijoille. – Kaikki ruoat valmistetaan täällä Jääkärinkadun tiloissa, jossa meillä on tilava keittiö. Lisäksi meillä on käytössämme 70-paikkainen ravintolatila, joka muuntuu lounasajan jälkeen ja viikonloppuisin esimerkiksi yksityistilaisuuksien pitopaikaksi, esittelee Rouhiainen. Tarjoiluja erilaisiin tarpeisiinPito- ja juhlapalvelu näyttelevät Rouhiaisen mukaan entistä isompaa osaa yrityksen liikevaihdossa. – Myös se on mukavaa, että yritykset ovat alkaneet pikkuhiljaa tilata yhä enemmän tarjoiluja omiin tiloihinsa. Olemme järjestäneet esimerkiksi aamukahvituksia, brunsseja, kokouslounaita ja tarjoiluja erilaisiin illanviettoihin, listaa Rouhiainen. Yritys työllistää yrittäjän itsensä lisäksi seitsemän henkeä. Kaikilla on ravintola-alan koulutus ja vankkaa kokemusta alan vastuutehtävistä myös muiden palveluksessa. – Ammattitaitoinen henkilökunta hallitsee keittiön lisäksi asiakaspalvelun ja tarjoilun sekä luonnollisesti ruokien kuljettamisen, kehuu Rouhiainen. Lounasravintolan lisäksi Ateriapalvelu Ahkeraliisalla on sivutoimipiste OpaMuurikka Oy:n toimitalossa Teollisuuskatu 8:ssa. Siellä yrityksen toimenkuvaan kuuluu kahvilan hoidon lisäksi tehtaanmyymälän tuotemyynti. |
Ateriapalvelu Ahkeraliisa Oy |
Osoite puh. email |