Aitoa savunmakua ja heti valmista

Jaa somessa:

Vaikka ihmisten makutottumukset muuttuvat hitaasti, elintarvikealalla vaaditaan jatkuvaa tuotekehitystä. Näin toteaa Huittisissa ja Honkajoella toimivan Lihajaloste Korpela Oy:n  toimitusjohtaja Seppo Korpela.

Lihajaloste Korpela kuuluu maassamme kymmenen suurimman lihajalostamon joukkoon. Yrityksen laajaan tuotevalikoimaan kuuluvat niin perinteiset, aidot savusaunaherkut kuin modernit valmistuotteet. Linjoilta tulee ulos noin 150 erilaista lihajalostetta: valmisruokaa, ruuanlaiton komponentteja, leivänpäällisiä, palvituotteita, makkaroita.

– Ajatuksemme on tehdä jokaiselle kuluttajalle jotakin, toteaa Korpela.

Viime aikoina on panostettu yhä enemmän valmisruokien ja valmiiden ruokakomponenttien tuotantoon. Uusimpia ovat paahdettu pekonimuru ja leivitetyt porsaanleikkeet. Lisäksi valmistetaan muun muassa valmiiksi kypsytettyjä lihakuutioita, kananuggeteita ja -puikkoja.

– Valmistuotteiden kysyntä näyttää tulevaisuudessa yhä kasvavan. Niitä käyttävät sekä yksityiset että varsinkin horeca-puoli. Valmiiksi kypsennetyt ovat helppoja suurkeittiöille, sanoo Korpela.

– Uutuuksien ohella olemme pitäneet kiinni joistakin perinteistä. Esimerkiksi savusaunatuotteitten savustuksessa käytetään ainoastaan leppäpuuta ja haketta.

Pääosa tuotteista on gluteenittomia ja laktoosittomia. Rasvan käyttö valmistuksessa on vähennetty minimiin.

– Meidän kokoisemme yrityksen on pyrittävä erottautumaan joukosta. Suurilla määrillä, hintakilpailulla tai mainosbudjeteilla emme pärjää. Panostamme hinnan ja laadun oikeaan suhteeseen ja monipuoliseen tuotevalikoimaan. Osaavan henkilökunnan merkitys on suuri, sanoo Korpela.

Raaka-ainetta läheltä

Arvi Korpela perusti yrityksen 1958 Kankaanpäähän. Savustamo työllisti kaksi henkeä. Nyt omistajina ovat hänen poikansa Seppo ja Jari Korpela.

Yrityksen taipaleelle mahtuu myös dramatiikkaa. Tulipalo tuhosi kaikki tuotantotilat Honkajoella vuosituhannen alussa. Huittisista löytyivät sitten korvaavat tilat 2003. Lisäksi Honkajoelle rakennettiin uusi tuotantolaitos 2005. Nyt yritys työllistää 105 henkeä kahdessa tuotantolaitoksessa. Korpelalla on tehtaanmyymälät Huittisissa ja Kankaanpäässä . Liikevaihtoa vuodelle 2010 kertyy noin 25 miljoonaa euroa.

Yritys käyttää noin viisi miljoonaa kiloa broilerin- ja sianlihaa vuodessa. Kolmannes raaka-aineesta tulee tehtaiden välittömästä läheisyydestä.

Yrityksen  markkina-alueena on koko Suomi. Vientiä on pääasiassa Ruotsiin ja Venäjälle. Viennin osuus on noin kymmenen prosenttia. Yrityksen selkeänä tavoitteena on kasvu niin kotimaassa kuin vientimarkkinoilla.

Lihajaloste Korpela valittiin Satakunnan Vuoden Yritykseksi 2009.


Lihajaloste Korpela

Osoite

puh.

fax

email
etunimi.sukunimi@lihajaloste-korpela.fi

Linkki

Linkki



Jaa somessa: