Ammattikorkeakoulu on työelämää varten

Jaa somessa:

Mikkelin ammattikorkeakoulu (MAMK) on maakunnallinen korkeakoulu, joka tarjoaa paitsi laadukasta koulutusta, myös työelämää palvelevaa tutkimus- ja kehitystyötä. Vuosittain Mikkelin ammattikorkeakoulussa tutkintoon johtavan koulutuksen aloittaa vajaat 800 nuorta ja 400 aikuista.

Kaikkiaan MAMKissa on noin 4500 opiskelijaa 20:ssa koulutusohjelmassa kahdeksalla koulutusalalla. Muita koulutustuotteita ovat mm. tutkintoa täydentävä aikuiskoulutus ja erikoistumisopinnot. Valmiuksia työelämän vaativiin kehittämistehtäviin voi MAMKissa kehittää esimerkiksi ylemmän AMK-tutkinnon kautta, joka tehdään useimmiten työssäkäynnin ohella. Uusinta, sähköisen asioinnin ja arkistoinnin koulutusohjelmaa, on kehuttu jopa valtakunnan tasolla.

– Järjestämme myös täydennyskoulutusta. Valmiiden koulutuspakettien lisäksi meidän on mahdollista räätälöidä koulutus yrityksen tarpeen mukaan. Tällä voidaan esimerkiksi varautua lähitulevaisuudessa näköpiirissä oleviin muutoksiin, kertoo kehitysjohtaja Heikki Malinen.

MAMKin tutkimus- ja kehittämistoiminta on soveltavaa tutkimusta, jolla pyritään nopeasti hyödynnettäviin tuloksiin. Toiminta toteutetaan erillisinä hankkeina, projekteina tai opinnäytetöinä.

– Kauttamme saatava tutkimus voi liittyä esimerkiksi uuden tuotteen suunnitteluun tai jonkin tuotteen muotoiluun. Teemme myös markkinaselvityksiä ja organisaation kehittämiseen, työyhteisön kehittämiseen tai tuotantoprosessiin liittyviä tutkimuksia, Malinen kertoo.

Tämän lisäksi ammattikorkeakoulusta löytyy erikokoisten yritysten tarpeisiin mm. erilaisia laboratorio-, studiopalveluja, analyysi-, mittaus- ja testauspalveluja sekä harjoittelijoita ja projektityöntekijöitä.

– Unohtaa ei myöskään sovi kokous- ja seminaaripalveluja ja Ravintola Tallia, joka toimii niin lounas-, kokous-, a la carte- kuin tilausravintolanakin, Malinen muistuttaa.

Yhteistyössä yritysten kanssa

MAMK on profiloitunut tiettyihin osaamiskeskittymiin. Niitä ovat elintarvikejärjestelmät ja ympäristöturvallisuus, elämystuotanto, hyvinvointi, palveluliiketoiminta, rakennettu ympäristö sekä materiaalit ja sähköiset palvelut. Ammattikorkeakoulu toimii kolmella paikkakunnalla: Mikkelissä, Pieksämäellä ja Savonlinnassa. Lisäksi Mikkelin ammattikorkeakoulu on Pietarissa toimivan Itä-Suomen Businessedustuston taustaorganisaatio yhdessä Etelä-Savon Kauppakamarin kanssa.

Ammattikorkeakoulu tekee myös tiivistä opiskelijavaihto- ja tutkimusyhteistyötä eri puolilla maailmaa olevien korkeakoulujen kanssa.

– Lukuisten ulkomaalaisten kontaktiemme avulla pystymme auttamaan yrityksiä myös kansainvälistymisessä, Malinen mainitsee.

Kaikkiaan MAMK palvelee noin tuhatta yritys- tai työelämän asiakasta vuodessa. Ammattikorkeakoululla on myös kaksi omaa yhtiötä: terveydenhuollon tietojärjestelmiin erikoistunut Disec Oy ja Mikpolis Oy, jonne on keskittynyt laboratorio- ja mediapalvelut. Työntekijöitä MAMKissa on kaikkiaan 430. Malisen mukaan ammattikorkeakoulun tavoitteena on olla jatkossakin vahva toimija, joka palvelee asiakkaitaan.

{gallery}es-mikkelin_ammattikorkeakoulu{/gallery}

 

Mikkelin ammattikorkeakoulu

Osoite

puh.

fax

email

www.mikkeliamk.fi

Jaa somessa: