Ovikauppa Ercoman omistaja ja toimitusjohtaja Ari Laukka löysi ammatillisen ovensa paljon ennen kuin arvasikaan.
– Olin Vähälän kiitolinjalla töissä vuosina 1988-91 ja toin tänne varastolle ovia. Sen jälkeen kävin armeijan 1991 ja piipahdin Ruotsissa tekemässä Saabeja, kertoo Laukka, ja sitten…
– Sitten minua kysyttiin tänne varastolle töihin. Tulin, ja joulukuussa vuonna 2007 ostin tämän liikkeen, taustoittaa Laukka sisääntuloaan Ercoman ovista.
Yritys ei aina ole ollut Ercoma.
– Yritys on perustettu sananmukaisesti Juurussuolla navetan vintillä ja nimeksi tuli silloin Erkoma, kertoo Laukka kempeleläisen ovikaupan ensikasteesta. Nimi tuli perustajajäsenien sukunimistä.
Yrityksen perusajatus on kestänyt aina
Ennen ja nyt on yrityksen perusajatus ja ohjenuora ollut sama.
– Lyhyet toimitusajat. Pystymme viemään ovet ja ikkunat vuorokaudessa mihin päin Suomea hyvänsä, lupaa Laukka ja myöntää, että joskus on käynyt mielessä pistää varasto Helsinkiin.
– Meillä on siellä edustaja ja olemme sitten kuitenkin ajatelleet varaston pitämistä siellä turhana. Täältä ehtii tavara mihin tahansa saman vuorokauden aikana sinne minne Helsingistäkin.
Ercoma logistisesti hyvällä paikalla
Logistisesti Ercoma on hyvässä paikassa Hakanmaan teollisuusalueella Kempeleessä.
– Toimialueemme on koko Suomi ja asiakkainamme 95-prosenttisesti rautakaupat. Saamme kaikille ovet ja ikkunat halutussa ja sovitussa aikataulussa. Vähälä hakee ja vie, hymyilee Laukka terveiset tavaran kulkutavasta.
Ercoman valtti ja voima markkinoilla on toimituksen lisäksi varasto, jossa on aina kysynnän verran tavaraa.
– Tarpeeksi pitää olla, mutta liikaa ei kannata pitää, sanoo Laukka ja näyttää samalla kädellään seinän takana olevaa varastoa.
– Tässä on hyvien kumppanien kanssa yhdessä tehty vuodet töitä ja kehitytty joka tavalla. ”Ei oon -myyntiä” emme halua eikä ole ollutkaan, sanoo Laukka ja myöntää etteivät kuukaudet ole veljeksiä.
– Joulukuusta helmikuuhun pitää vähän olla sukkasillaan, mutta kauppapiikki on sitten elosyyskuussa, kertoo Ercoman isäntä.
Ovet ovat käyneet ja uusia tuulia henkäillyt
Ovet ovat käyneet vuosien saatossa, mutta aika on tuonut uusia tuulia muutenkin kuin ulkoisesti.
– Määräykset ovat muuttuneet, ovilevyjen rakenteet uusiutuneet ja lämpöeristeiden vaatimukset kasvaneet, karmittaa Laukka ajan kulua ovimaailmassa.
Itse liiketoiminta menee oikeaan suuntaan, eli ovi käy.
– Kovalla työllä, sitoutuneella sekä ammattitaitoisella henkilökunnalla tästä saa itse elantonsa ja muutama muukin, sanoo Laukka, jonka Ercoman liikevaihto oli kolmisen miljoonaa vuonna 2011. Työntekijöitä on viisi Kempeleessä ja yksi edustaja pääkaupunkiseudulla.
Ovikauppa Ercoma Oy Osoite puh. fax email