Hämeenlinnasta löytyy apua öljyvahinkojen torjuntaan

Jaa somessa:

Turvallisuus työpaikoilla on monesta asiasta kiinni. Tarvitaan tietoa turvallisuudesta, kokemusta jolla vältetään vaaratilanteita, oikeita asenteita. Mutta tarvitaan myös apuvälineitä turvallisuutta parantamaan. Niin kuin apuvälineitä tarvitaan jokaisessa työtehtävässä muutenkin. Turvallisuuteen kuuluu myös ympäristön turvallisuus.

 

Tällä alalla toimii Hämeenlinnassa keskuspaikkaansa pitävä Rioner Oy. Se tuo maahan, tuottaa ja markkinoi laajaa valikoimaa erilaisia tuotteita kunnossapitoon, huoltoon sekä tuotantoon. Valikoimassa ovat myös hätätilanteissa nopeasti tarvittavat öljynimeytys-tuotteet, erilaiset massat ja kemikaalit.

– Olemme teollisuuden, kuntien ja laitosten tavarantoimittaja. Yritys on toiminut muutaman vuoden, ja meillä yli 20 vuoden kokemus tältä alalta. Pääosa tuotteista tulee maahan ulkomailta, mutta myös teetämme erilaisia rakenteita ja komponentteja. Tällaisiin kuuluvat esimerkiksi turva-altaat, kertoo toimitusjohtaja Riku Kastinen.

– Ykköstuoteryhmämme tällä hetkellä ovat imeytystuotteet. Niitä on tarjolla laaja valikoima suoraan varastossa. On mattoa, puomia, liinaa, tyynyä ja makkaraa. Ne on tarkoitettu erilaisten aineiden imeyttämiseen. Joskus kyse on öljystä, joskus kemikaaleista ja joskus vesisekoitteisista aineista.

Esimerkiksi öljyonnettomuus voi sattua milloin vain. Tältä varalta Rioner Oy:llä on järjestetty päivystys. Seitsemänä päivänä viikossa lähtee apu yrityksen autolla paikalle parin tunnin sisällä hälytyksestä.

– Tilanne on useimmiten kiireinen, ei voi jäädä odottamaan ”virka-aikaa”, selventää Kastinen.

Hyvät yhteydet

Yritys työllistää Hämeenlinnassa kaksi henkeä, lisäksi on viiden hengen myyntihenkilöstö eri puolilla Suomea. Varasto ja logistiikkapalvelut on ulkoistettu, yritys on varastohotellin asiakkaana.

– Hämeenlinnasta on hyvät yhteydet koko maahan, toiminta on nopeaa ja varmaa.

Toimiala on laaja, uusia tuotteita tulee tarjolle koko ajan.

– Tarjontaa pyritään seuraamaan jatkuvasti, käyn tutustumassa maailmalla löytyisikö sellaisia tuotteita joille Suomessa olisi kysyntää. Homma pelaa myös toisinpäin, markkinoiden kautta tulee kysyntää tuotteille joita sitten hankitaan myyntiin. Meidän tavarantoimittajamme ovat vahvoja alallaan, joten laadukasta valikoimaa kyllä löytyy.

– Kilpailu on kovaa, hereillä pitää olla jatkuvasti. Meidän kilpailukykyämme parantavia tekijöitä ovat tuotteiden ja markkinoiden hyvä tuntemus, joustava tuotepolitiikka samoin kuin oma, voimakas tuonti. Myynti tapahtuu sekä pitkäaikaisten sopimusten että edustajiemme kautta. Asiakaskyselyitä tulee paljon sähköpostilla, internet-sivuilla riittää myös kävijöitä.

Maailma kehittyy päivä päivältä, tuotteet siinä mukana.

– On tärkeää saada käyttäjiltä palautetta erilaisista tuotteista. Eikä sekään ole haitannut, että palautetta on usein tullut kiitoksen kera. Esimerkiksi öljyntorjunnassa myymme SPC-tuotteita, jotka ovat alallaan markkinajohtajia laatunsa ansiosta.

Laajaan valikoimaan mahtuu monen eri ryhmän tuotteita, Tarjolla on myös laaja valikoima erilaisia kemikaaleja. Työturvallisuuteen liittyvät välineet ovat oma ryhmänsä. Turvalaitteet, turvajalkineet, erilaiset suojaimet ja kaasunaamarit ovat tuotteita, joiden käyttöön nykyisin kiinnitetään entistä enemmän huomiota.

– Käymme tarvittaessa työpaikalla kartoittamassa turvavarusteiden tarvetta. Käyttökulttuuri on selvästi muuttunut, nyt ne ostetaan käytettäväksi ja työntekijätkin velvoitetaan käyttäjiksi.

Rioner Oy on päässyt hyvään vauhtiin, kasvua haetaan valikoimia ja markkinointia kehittämällä.

– Tähtäimessämme on myös vienti Venäjälle, lähinnä Pietarin alueelle jonne Suomesta on hyvät yhteydet.

– Olemme täyden palvelun talo, pystymme toimittamaan miltei mitä tahansa. Kaikkea voi kysyä, vahva tuontimme auttaa toiveiden toteuttamisessa. Asiakkaita onkin todella suuria ja varsin pieniä, ja kaikenlaisia siitä välistä.

{gallery}hy-rioner_oy{/gallery}

 

Rioner Oy

Osoite

puh.

email

www.rioner.fi

Jaa somessa: