Linkki
Holiday Inn Oulu on helposti lähestyttävissä niin sijainniltaan kuin ilmapiiriltäänkin. Kaupungin keskustassa sijaitsevassa, rauhallisessa ja tyylikkäässä hotellissa on ystävällinen palvelu sekä viihtyisät tilat. Ainoa hotelli, jossa ei iske hotellikuolema, tietää Holiday Innin johtaja Kari-Petri Hovi tyytyväisen asiakkaan todenneen.
Holiday Inn Oulu kuuluu osana maailman tunnetuimpaan hotelliketjuun. Kansainväliseen konseptiin kuuluvat ennen kaikkea hyvät ja turvalliset yöunet ketjun jokaisessa hotellissa, mikä on tärkeää etenkin liikematkustajille.
– Yksilöllisesti suunnitelluissa huoneissamme on mukavat, räätälöidyt sängyt sekä markkinoiden laajin Pillow Menu eli asiakas voi valita viidestä tyynyvaihtoehdosta itselleen mieluisimman, hotellinjohtaja kertoo.
Holiday Inn on myös suosittu kokouspaikka. Tarjolla on kaikkiaan 11 kokoustilaa, pienistä neljän hengen ryhmätiloista aina 250 hengen tilaan. Kokoustilat on varustettu ajanmukaisella av-tekniikalla ja nettiyhteyksillä. Kaikissa 154 hotellihuoneessa on niin ikään langaton laajakaistayhteys.
– Tekniikan ja yhteyksien pitää pelata moitteettomasti, Kari-Petri Hovi sanoo.
Valtteina turvallisuus ja luotettavuus
Vuonna 1990 rakennettu hotellirakennus, joka saneerattiin Holiday Inniksi vuonna 2006, on jo itsessään nähtävyys. Hotellissa on viiden kerroksen korkeuteen nouseva katettu sisäpiha. Historialliset Ynninkulman tilat ovat myös osa rakennusta ja kolme kellariholvia ovat Oulun vanhempia säilyneitä rakennuksia. Aivan hotellin vieressä ovat Ainolan puisto ja Tuomiokirkko.
– Valttimme ovat rauhallisuus, turvallisuus ja luotettavuus. Tulessaan vieraaksi meille asiakas tietää aina mitä saa, hotellinjohtaja kiteyttää.
Iso osa hotellin asiakkaista on liikematkustajia, mutta vapaa-ajan matkustajien määrä on kasvussa.
Priority Club Rewards on äänestetty useaan kertaan maailman parhaaksi hotellien kanta-asiakasohjelmaksi. Jäsenenä voi kerätä joko lentomaileja tai pisteitä, jotka eivät vanhene koskaan. Jäseniä ohjelmassa on jo yli 60 miljoonaa eri puolilla maailmaa ja monet heistä todella uskollisia asiakkaita. Lapsiperheitä varten hotellilla on kansainvälinen Kids Eat Free -tuote: vanhempien mukana matkustavat alle 13-vuotiaat lapset saavat yöpyä ja syödä ilmaiseksi.
Hotellin ravintola Brasserie Botnia tarjoaa laajan a la Carte -listan ohella myös keittiömestarin laatimia menu-kokonaisuuksia uutuutena mm. Oulu Menu. Sisäpihalle katetaan säännöllisesti myös luonas- ja päivällisbuffetteja.
Hotellinjohtajan mielestä Holiday Inn Oulun tulevaisuus näyttää kaikin tavoin valoisalta. Markkinaosuus on kasvussa ja ketju kehittää koko ajan toimintaansa aktiivisesti asiakkaiden toiveiden mukaan.
– Hotelliketjuun on tulossa uudistuksia maailmanlaajuisesti. Käynnissä on Holiday Inn Relaunch-ohjelma, joka tuo lisäarvoa asiakkaille sekä uusia elementtejä mm. huoneisiin ja palveluihin, Kari-Petri Hovi kertoo.
{gallery}pp-holidayinn{/gallery}
Holiday Inn Oulu |
Osoite puh. fax email |