Oululainen Perhehoitokoti Pekkala haluaa tarjota asukkailleen turvallisen, kodinomaisen ja virikkeellisen ympäristön. Syvästi kehitysvammaisten ja vaikeasti liikuntavammaisten parissa työskentelevän hoitokodin henkilöstön tärkein työkalu on lämmin, aito välittäminen.
12-paikkaisen hoitokodin lähes 400 neliön tilat ovat kodikkaat ja viihtyisät. Vuonna 2005 valmistunut rakennus on suunniteltu asukkaita ajatellen.
-Lähdimme siitä, että suurin osa huoneista on yhden hengen huoneita ja kooltaan vähintään 12 neliöä. Kaikissa tiloissa on kiinnitetty erityisesti huomiota turvallisuuteen ja esteettömyyteen, kertoo hoitokodin johtaja Tommi Pekkala.
Hoitokoti on rakennettu yli 1800 neliön tontille. Kesäaikana pihalla ja terassille kasvavat kukat ja hyötykasvit.
-Pidämme siitä huolen, että kasvatamme joka vuosi yrttejä ja kukantaimia. Niillä on sekä käytännöllinen että terapeuttinen merkitys. Vaikeastikin vammainen pystyy nauttimaan väreistä ja tuoksuista.
Toteuttamastaan puutarhaterapiasta hoitokoti sai Kuntaliiton kunniamaininnan erityisasumisen viherympäristöt 2008 -kisassa.
Paras palaute tulee asukkailta
Perhehoitokoti Pekkalan tekemän hoivatyön laatu ja tulokset on noteerattu muuallakin kuin Kuntaliitossa. Vuonna 2003 valtakunnallinen Terveys- ja Sosiaalialan Yrittäjät Teso ry valitsi hoitokodin vuoden hoivayritykseksi. Vuonna 2004 hoitokoti nimettiin vuoden yritykseksi Oulussa.
Paras palkinto hyvin tehdystä työstä on kuitenkin asukkaiden tyytyväisyys.
-Asukkaat ovat vilpittömiä ja välittömiä. Rehellinen palaute tulee heti. Näkee välittömästi, olenko onnistunut työssäni, Tommi Pekkala toteaa.
-Itse on osaisi kuvitellakaan muuta työtä. Tämä on todella palkitsevaa, jatkaa vastaava ohjaaja Päivi Riihimäki.
Hoitokodin henkilöstöasioista vastaa Tommin vaimo Eeva Pekkala. Muita vakituisia työntekijöitä on kahdeksan, mm. lähihoitajia ja keittiöstä vastaava emäntä. Lisäksi henkilöstöön kuuluu muutama osa-aikainen työntekijä.
-Työ on toisaalta raskasta. Siksi työntekijöille järjestetään työnohjausta, hyvä työterveyshuolto ja työssäjaksamista tuetaan mm. liikuntaseteleillä, johtaja kertoo.
Laadukasta hoitotyötä
Hyvä hoitotyön laatu on tärkeä arvo Perhehoitokoti Pekkalassa. Toiminnan laaduntunnustus on ollut voimassa jo vuodesta 2003 lähtien. Ulkopuolinen taho arvioi laatutekijät vuosittain.
-Pystymme hoitamaan asukkaat niin pitkälle kun he eivät tarvitse varsinaista terveydellistä hoitoa, Päivi Riihimäki kiteyttää.
Satunnaisissa sairaustapauksissa apua löytyy terveyskeskuksesta. Lisäksi hoitokodilla on toimiva yhteistyö kehitysvammaisten hoitolaitoksen Tahkokankaan lääkärien kanssa. Jokaisen asukkaan lääkehoito on kohdallaan.
Hoitokodin asukkaat ovat iältään 19-66 -vuotiaita. Pitkäaikaisin asukas on ollut talossa vuodesta 1993 lähtien.
Kaikille on laadittu henkilökohtainen hoitosuunnitelma sekä palvelusuunnitelma yhteistyössä kaupungin sosiaalityöntekijän kanssa. Joka päivä asukkaat saavat tarvitsemansa, hyvän perushoidon.
Yhteistä aikaa vietetään talon olohuoneessa televisiota katsellen tai musiikkia kuunnellen. Ulkopuolinen askarteluohjaaja käy säännöllisesti virittämässä innostusta askartelutöihin. Fysioterapeutin palveluja asukkaille järjestetään tarvittaessa.
Lähes 20-vuotias perheyritys
Perhehoitokoti Pekkalan perusti vuonna 1993 Mailis Pekkala-Kolehmainen. Perheyrityksen sukupolvenvaihdos toteutettiin vaiheittain. Vuodesta 2008 lähtien Tommi Pekkala on ollut yrityksen johtaja ja omistaja.
Hoitokodin toiminta on varsin haasteellista ja vaatimustaso korkea. Viranomaiset valvovat sen toteutumista säännöllisin ohjaus- ja tarkistuskäynnein. Perusarvot ovat kuitenkin aina pysyneet hoitokodissa samoina.
-Haluamme tarjota asukkaille kodinomaisen ja turvallisen ympäristön sekä yksilöllisen hoidon, Tommi Pekkala summaa.
Perhehoitokoti Pekkala
Osoite
puh.
fax
email