Julkisivusaneeraukset

Jaa somessa:

Tammelalainen vuonna 1989 perustettu maalaus- ja rakennusliike J.E. Ahlgren Oy on erikoistunut julkisivusaneerauksiin. Asiakkaina ovat yleensä taloyhtiöt. Yritys tekee myös jonkin verran omakotitalojen julkisivuremontteja. Työmaat ovat tällä hetkellä Lounais-Hämeessä sekä pääkaupunkiseudulla.

Kilpailussa pärjää tekemällä hyvää

– Tällä hetkellä meillä on töissä rakennuspuolella 7 omaa työntekijää ja 10 aliurakoitsijaa, toimitusjohtaja John Ahlgren laskeskelee.

– Työvoimaa yritykselle on vielä riittänyt, joskin ammattitaitoisia rakennusalan ammattilaisista hieman nihkeämmin.

Julkisivusaneerauksista käydään John Ahlgrenin mukaan kovaakin kilpailua.

– Kilpailu on veristä, Ahlgren hymähtää.

Alalla tehdään yhteistyötä suunnitteluyhtiöiden ja isännöitsijöiden kanssa. Tarjouspyynnöt tulevat usein suoraan insinööritoimistoilta. Kovassa kilpailussa on erotuttava muista alan toimijoista.

– Teemme laadukasta työtä. Laadulla pärjäämme kilpailussa, toimitusjohtaja Ahlgren vakuuttaa.

Onnistuneen ja laadukkaan työtuloksen takeena on, että toimitusjohtaja John Ahlgren itsekin osallistuu aktiivisesti kenttätyöhön.

Seuraava kesä myydään talvella

Yrityksen toimintaideana on kokonaisvaltainen urakointi pienissä ja keskisuurissa kohteissa. Maalaus- ja rakennusliike J.E. Ahlgren Oy:n korjausrakentamistöihin kuuluvat mm. betonirakenteet, parvekkeet, eristerappaukset, perinteiset rappaukset, suojapinnoitukset, maalaukset, peltityöt, ovi- ja

Julkisivusaneerauksissa työmaat hiljenevät talveksi. Silloin on aikaa paperitöille. Tarjouslaskenta työllistää tuolloin. Tammikuussa onkin sitten seuraava kesä jo myyty.

Maittavaa grilliruokaa forssalaisille

J.E. Ahlgren Oy pyörittää myös 20-paikkaista grilli-kahvila Aikapoikaa Forssan Kauppakadulla. Grilli työllistää 5 henkeä. Grillin toiminnasta vastaa John Ahlgrenin avovaimo. Aikapojasta saa ruokaa lounasaikaan sekä yömyöhälle, myös kotiin vietäväksi. Grilli on auki viikonloppuisin jopa aamuviiteen.

– Jonkunhan se on baarista kotiutuvatkin ruokittava, John Ahlgren naurahtaa.

{gallery}hy-j_e_ahlgren_oy{/gallery}

 

J.E. Ahlgren Oy

Osoite

puh.

fax

email

www.jea.fi

Jaa somessa: