Kasvuhakuisesti tulevaisuuteen.

Jaa somessa:

Oy M. Rauanheimo jatkaa voimakasta kasvuaan modernina ja monipuolisena satamaoperaattorina. Keskeiset tunnusluvut kertovat sekä toiminnan suuruudesta että tehokkuudesta.

Vuonna 2011 yritys käsittelee tavaraa noin 6,2 miljoonaa tonnia, sen liikevaihto nousee arviolta 52 miljoonaan euroon ja Rauanheimo työllistää suoraan noin 130 työntekijää, mikä on 45 henkilöä edellisvuotta enemmän.

Samalla kun yritys on kasvanut, se on pystynyt huolehtimaan korkeasta tehokkuudestaan. Kotimaan satamissa käsitellään keskimäärin 25 000 tavaratonnia henkilöä kohti vuodessa, mutta Rauanheimolla tonnimäärä on kaksinkertainen.

Satamaoperaattori on kasvanut lisäksi yritysoston myötä, kun se hankki omistukseensa Kokkolan Lastaus Oy:n. Rauanheimon sisaryritykseltä löytyy nykyaikaista osaamista ja kalustoa lähes kaikkiin bulkkikäsittely-, tehdaspalvelu-, maanrakennus- ja kunnossapitotöihin.

– Niin Rauanheimo kuin satama hakevat kasvua koko ajan. Menestyäkseen tällä alalla volyymien täytyy olla isoja, toimitusjohtaja Joakim Laxåback sanoo.

Linkki Satsauksia myös kontteihin ja kappaletavaraan

Rauanheimo on Suomen suurin ahtausyritys ja huolitsija sekä kuivan bulkin käsittelijänä että Venäjän transitoliikenteen operaattorina. Toimitusjohtajan mukaan jatkossa myös konttiliikenteen ja kappaletavaran käsittelyn merkitys korostuvat.

– Konttiliikennettä olemme kehittäneet hyvässä yhteistyössä Merilinja Oy:n kanssa, jolla on viikoittainen syöttöliikenne Antwerpeniin. Hopeakiven satamanosan kehittäminen tuo lisätilaa kappaletavaran käsittelylle kantasatamaan. Sinne hankittava uusi nosturi tehostaa esimerkiksi sahatavaran käsittelyä.

– Koska samaan aikaan jatkamme satsauksia bulkkitavaraan ja transitoliikenteeseen, edellytykset kasvuun ja laajentumiseen pohjautuvan strategian toteuttamiselle ovat hyvät, Laxåback kertoo.

Paikallisen teollisuuden lisäksi Rauanheimon tärkeimmät markkina-alueet sijaitsevat Luoteis-Venäjällä ja Keski-Suomessa. Luoteis-Venäjällä Laxåback näkee edelleen kasvupotentiaalia, ja mielenkiintoisia mahdollisuuksia ovat lisäksi pohjoisen alueen lukuisat kaivoshankkeet. Hän toivoo, että kaksoisraide toteutuisi mahdollisimman pian, jotta rautatieliikenteen kapasiteetista ei tulisi pullonkaulaa myönteisille kehitysnäkymille.

Monien vahvuuksien varassa

Rauanheimon kasvu ja menestys tulevaisuudessa perustuvat Laxåbackan mukaan moniin vahvuuksiin. Kokkola sijaitsee hyvien yhteyksien varrella niin raide-, maantie- kuin meriliikenteen näkökulmasta. Rauanheimon ja sataman monipuolinen kalusto, AW-terminaali ja 13 metrin syväväylä yhdistettynä ammattitaitoiseen henkilökuntaan muodostavat vahvan kilpailutekijän.

– Meillä on paljon pitkäaikaisia asiakassuhteita, ja pystymme tuottamaan asiakkaillemme monipuolisia lisäarvopalveluja. Satamatoimintojen lisäksi voimme hoitaa asiakkaalle tarvittaessa koko logistiikkaketjun, Laxåback korostaa.

Yksityiseen KWH-konserniin kuuluva Oy M. Rauanheimo Ab on osa KWH Logistics-liiketoimintayksikköä. Koko konsernin arvioitu liikevaihto vuonna 2011 on 593 miljoonaa euroa ja se työllistää yli 2 900 henkilöä.


Oy M. Rauanheimo Ab

Osoite

puh.

fax

email

www.rauanheimo.com


Jaa somessa: