Taatusti kotimaiset mehut ja säilykkeet Tuuloksesta

Jaa somessa:

Linkki

Suomalainen ruoka on meille suomalaisille päivä päivältä tärkeämpi asia. Samaan aikaan, kun lähellä tuotetun, puhtaan kotimaisen ruoan merkitys korostuu, siirtyvät suuret valmistajat ulkomaiseen omistukseen.

Näin on käynyt myös Tuuloksessa toimivan Herkkumaa Oy:n monella tuotesektorilla. Suurin osa erilaisten säilykkeiden, hillojen ja mehujen valmistajista on nyt ulkomaalaisomistuksessa.

Toisin on Herkkumaan laita. Se on perinteinen perheyhtiö, joka on vallannut koko ajan lisää markkinoita.

– Toimintamme peruspilareita ovat osaaminen, luotettavat sopimusviljelijät, jatkuvat tuotekehittely, nykyaikainen tuotantokoneisto ja ammattitaitoinen henkilökunta. Kun lähestymistapamme tuotantoon ja markkinointiin on vielä asiakas- ja kuluttajalähtöisyys, korostuu kotimaisuutemme. Tätä täydentää vielä se, että suomalaisten tuotteiden maku vastaa suomalaisia tottumuksia.

Näin toteaa Atte Rekola, joka toimii yrityksen markkinointipäällikkönä ja valmistautuu ottamaan kokonaan vetovastuun.

– Yritys perustettiin 21 vuotta sitten, ja juuri tänne Tuulokseen. Isäni Ismo oli aikaisemmin Toijalassa elintarviketeollisuuden palveluksessa. Tilanteiden muuttuessa hän päätti lähteä vetämään omaa yritystä, keskeinen sijainti kiinnosti ja Tuulos tarjosi juuri sellaista. Niin lähti toiminta laajenemaan, mukaan tuli uusia tuoteryhmiä. Nyt työntekijöitä on reilut 20, satokauden aikana luku nousee viiteenkymmeneen.

– Täällä on paljon sellaisia työntekijöitä, jotka tulevat vuodesta toiseen juuri satokauden ajaksi töihin. Meillä on ollut onni saada hyvä porukka tekemään tätä tärkeää, toki joskus fyysisesti raskasta työtä.

Atte Rekola kertoo, että Herkkumaan asiakkaina ovat vähittäiskaupat, hotelli-ravintola-cateringpalvelut, vihannestukkurit sekä teollisuus. Mittakaavaa toimintaa antaa tieto siitä, että kurkkua käytetään vuodessa noin kaksi miljoonaa kiloa, punajuurta miljoona kiloa.

– Erilaisia tuotteita on noin sata, niistä kahdeksisenkymmentä kuuluu niin sanottuihin vakiotuotteisiin. Kehitämme koko ajan uusia tuotteita, ja kiertoon kuuluu myös se, että joitakin poistuu rivistä. Tuotelinjoja ovat mehut ja juomat, säilykkeet, siiderit, hillot sekä kastikkeet joissa mukana myös sinappi ja ketsuppi.

– Säilykkeiden puolella varmaankin useimmille tuttuja ovat maustekurkut ja punajuuret. Mehutuotannossa on tehty Fantti-tuotemerkkiä tutuksi hyvällä menestyksellä.

– Siellä on paljon pitkäaikaisia sopimusviljelijöitä.

Kotimaisuus on valtti

Vuosien myötä on kilpailutilanne muuttunut merkittävästi. Monet suomalaiset tuotemerkit ovat nyt ulkomaisessa omistuksessa.

– Kuluttajat ovat huomanneet tämän, ja muutos on koitunut meidän eduksemme. Me heilutamme sinivalkolippua korkealla, niin kuvaannollisesti kuin käytännössäkin, sillä tuotteillamme on avainlippukelpuutus. Toki meillä on myös vientiä, tuotteita menee niin Ruotsiin, Venäjälle kuin Espanjan Aurinkorannikolle. Siellä on paljon suomalaisia, jotka haluavat herkutella suomalaistuotteilla.

Atte Rekola uskoo, että yrityksellä on valoisa tulevaisuus.

– Pyrimme toimimaan kannattavasti, mutta myös haemme koko ajan kasvua. Niinpä trendejä pyritään seuraamaan tiukasti. Toimintaamme valvoo Evira, ja tuotantomme tullaan sertifioimaan ISO 22000-järjestelmän mukaiseksi.

Tätä kirjoitettaessa valmistaudutaan joulun markkinointiin. –Joulu on tälle alalle todella tärkeä, silloin suomalaisissa ruokapöydissä halutaan herkutella suomalaisilla tuotteilla.

– Tuotannon suunnittelulla on toiminnassamme suuri merkitys. On pyrittävä siihen, että tuotanto riittää, toisaalta isoja varastoja ei kannata pitää. Tässä tasapainoilussa tarvitaan ammattitaitoa, jota meiltä löytyy!

{gallery}hy-herkkumaa_oy{/gallery}

Herkkumaa Oy

Osoite

puh.

email

www.herkkumaa.fi

Jaa somessa: