Vuonna 1895 perustetusta Hämeen läänin Palovakuutusyhtiöstä on reilussa vuosisadassa kehittynyt valtakunnallinen Pohjantähti Keskinäinen Vakuutusyhtiö. Pohjantähden pääkonttori toimii edelleen Hämeen sydämessä, Hämeenlinnassa.
– Vaikka olemme kasvaneet valtakunnalliseksi vakuutusyhtiöksi, juuremme ja kotimme on Hämeessä, kertoo yhtiötä nyt toista vuottaan luotsaava toimitusjohtaja Petri Suni.
Pohjantähden palvelu on asiakaslähtöistäYhtiö rakentaa menestyksensä paikalliseen, henkilökohtaiseen palveluun. Tänä päivänä Pohjantähti kasvaa erityisesti yrittäjien vakuuttajana. Pienten ja keskisuurten yritysten parissa Pohjantähti koetaan juuri sopivan kokoiseksi kumppaniksi. Yhtiöstä käydään mielellään myös yrityksissä asiakkaita tapaamassa ja vakuutusratkaisuja rakentamassa. Panostaminen henkilökohtaiseen ja asiantuntevaan palveluun on tuottanut tulosta. – Emme aktiivisesti ohjaa asiakkaitamme minkään tietyn asiointitavan käyttäjiksi. Kuuntelemme asiakkaitamme, miten he haluavat vakuutusasiointinsa hoitaa ja toimimme sen mukaan, toimitusjohtaja Suni linjaa menestyksen eväitä. – Kasvokkain kohtaamisen lisäksi palvelemme myös puhelimitse ja internetin kautta. Yli 300 hengen työllistäjäVakuutusala on muuttunut kuluneen vuosikymmenen aikana. Alalle on tullut erilaisia toimijoita. Toimitusjohtaja Petri Suni näkee muutoksessa mahdollisuuden. – Vakuutusalalla on nyt aitoa valinnanvaraa. Asiakkaiden näkökulmasta tämä on hyvä asia. Pohjantähti on onnistunut vastaamaan haasteeseen ja kasvanut reippaasti vuodesta 1994 lähtien, jolloin työntekijöitä oli 134. Tällä hetkellä työntekijöitä on 305, joista noin puolet Hämeenlinnassa pääkonttorin asiantuntijatehtävissä ja puolet yhtiön 45 palvelukonttorissa kautta Suomen. Pohjantähden liikevaihto vuonna 2008 tulee olemaan n. 84 M€ ja taseen loppusumma n. 120 M€. Pohjantähden yhteistyökumppaneita ovat lakisääteisissä eläkevakuutuksissa Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen ja henki-, säästö- ja sijoitusvakuutuksissa OP-Henkivakuutus Oy. Yhtiössä ylintä päätösvaltaa käyttää yhtiökokous, jossa kaikki Pohjantähden asiakkaat pääsevät omistajina vaikuttamaan yhtiön asioihin. |
{gallery}hy-pohjantahti_keskinainen_vakuutusyhtio{/gallery} |
Pohjantähti Keskinäinen Vakuutusyhtiö |
Osoite puh. Puhelinpalvelu email |