Nelinkertaiset kehittämisen voimavarat

Jaa somessa:

Entisillä Kestilän, Piippolan, Pulkkilan ja Rantsilan kunnilla oli kullakin omat vahvuutensa. Vuoden 2009 alussa kunnat yhdistivät voimavaransa ja syntyi uusi Siikalatvan kunta. Nelinkertaiset resurssit ovat nyt tehokkaassa käytössä ja kehittämistavoitteet korkealla.

– Siikalatvan kehittämistyön mahdollisuudet ovat hyvät. Ne pitää vain hyödyntää. Pinta-alaltaan Pohjois-Pohjanmaan neljänneksi suurimmassa kunnassa on neljä keskusta, joten vaihtoehtojakin riittää, kiteyttää Siikalatvan kehitys- ja tekninen johtaja Aimo Lehmikangas.

Tekemisen meininkiä kuvaa hyvin kehittämistoimintaa eteenpäin vievän lautakunnan nimi, elinvoimalautakunta. Se määrittelee kunnan vahvuudet ja siirtää ne käytännön toimiksi, elinkeino-ohjelmaksi. Mukaan kehittämistyöhön on kutsuttu Siikalatvan laaja yrittäjien ja maanviljelijöiden joukko.

Siikalatvan kunnassa on yli 30 toimialalla yhteensä lähes 400 yritystä. Lisäksi alueella on saman verran maatiloja, mikä on toiseksi suurin määrä Pohjois-Pohjanmaan kunnissa. Neljännes väestöstä työskentelee maa- ja metsätalouden parissa. Karjatalous onkin yksi alueen vahvuuksista.

Pk-yrityksiä on eniten Rantsilan ja Pulkkilan kylissä. Se ei ole ihme, sillä molempia kyliä halkoo maan valtaväylä nelostie. Noin neljännes kunnan pk-yritysten työpaikoista on teollisuudessa, loput palveluissa. Pientä metalliteollisuutta on paljon, mutta myös huomattavan iso Rautaruukin tehdas Pulkkilassa.

Yksi erikoisuuskin löytyy alueelta: Formula Ford-autotehdas. Kunnassa myös iso elintarvikealan tehdas. Kylmänen onkin yksi pohjoisimmista lihanjalostusalan laitoksista.

Matkailu suuri haaste

Yksi suurimmista haasteista elinkeinotoiminnan puolella on matkailun kehittäminen. Kunnassa mahdollisuuksia sillä alueella vaikka mihin.

– Pihkala on matkailussa tällä hetkellä ykkönen. Uljuan alue on suuri haaste, mutta myös mahdollisuus. Alueen virkistyskäyttö pitäisi jalostaa yrityksiksi ja työpaikoiksi. Luonto on yksi Siikalatvan vahvuus. Aikamoinen tehtävä on siinä, miten saadaan nelostien suuret matkailijamäärät pysähtymään kunnan palveluita käyttämään. Yrittäjillä pitää olla resursseja suunnitella ja investoida uusiin kohteisiin. Kunta tukee eri tavoin uusien pienyritysten kehittämistä, Lehmikangas lupaa.

Yhdessä kehittäen

Kehitysjohtaja tiedostaa hyvin yrittäjien omat, rajalliset resurssit monenlaista erityisosaamista vaativiin kehittämishankkeisiin. Kunta tulee näissä asioissa avuksi. Keinoja on mm. monipuolinen hankevalikoima.

– Perinteinen kehittämiskeskuksemme ja sen yritysasiamiesverkosto on edelleen yritysten käytössä. Esimerkiksi yrityshautomo Versosta saa monenlaista apua, jopa suoraa tukea oman yrityksen hankkeisiin. Kunnan pieniä konepajoja on autettu tuotekehitys- ja markkinointipuolella sekä yhteistyöverkostojen luomisessa. Kun millä tahansa toimialalla nousee hyviä ajatuksia, luomme yhteyksiä rahoittajiin ja muihin yhteistyökumppaneihin päin, Lehmikangas kertoo.

Aimo Lehmikankaan työpanoksesta Siikalatvan kehitys- ja teknisenä johtajana menee kolme neljännestä kehittämistyöhön. Hänen roolinsa on riittävien fyysisten puitteiden varmistaminen. Hänen toinen työnsä on hakea yrittäjien kanssa ideoita ja kehittämisajatuksia sekä toimittaa ne oikeisiin osoitteisiin. Monet asiat ovat jo kunnossa.

– Siikalatvan kunnasta löytyy komeita asuntotontteja, viihtyisä ja hyvin hoidettu asuinympäristö, kuntaa halkova Siikajoki, erinomaiset liikenneyhteydet joka suuntaan ja  tietysti Suomen keskipiste ja Piippolan vaari, Lehmikangas kiteyttää.


Siikalatvan kunta

Osoite

puh.

fax

email

www.siikalatva.fi



Jaa somessa: