Paikallista energiaa Pohjois-Satakunnasta

Jaa somessa:

Linkki Vuodesta 1926 toimineen Vatajankosken Sähkö Oy:n tärkein voimavara on uskollinen asiakaskunta. Perinteikkään sähkönmyyjän ja jakeluyhtiön omalla toimialueella peräti 92 prosenttia asukkaista ostaa sähkönsä paikalliselta toimijalta.

Viime vuonna 8 prosenttia suomalaisista vaihtoi sähköntoimittajaa, mutta Vatajankoski selvisi kahden prosentin tappiolla.

Verkostoa yli 3800 kilometriä

Yhtiön energia virtaa pääasiassa sadan kilometrin säteelle Kankaanpäästä. Ydinalueeseen kuuluu runsaasti harvaanasuttuja ja maastoltaan haastavia kuntia, mikä asettaa verkostolle kovia vaatimuksia. 24000 asukkaan toiminta-alueella kulkee johtoa pylväissä tai maan kätköissä yli 3800 kilometriä.

Laadukas palvelu kerää kiitosta

Vatajankosken Sähkö Oy on valittu kahdesti vuoden asiakaspalvelijaksi ja viiden kärjessä yhtiö on pysynyt vuosikausia.

Kankaanpää lämpiää kaukolämmöllä

Vuonna 2006 Vatajankosken Sähkö yhdisti voimansa Kankaanpään Kaukolämmön kanssa. Tammikuussa 2008 yritys aloitti prosessihöyryn toimittamisen Honkajoki Oy:lle.

Helppo ja vaivaton vaihtoehto

Toimitusjohtaja Juha Lindholmin mukaan alalla tullaan kokemaan seuraavan 3-4 vuoden aikana suuria muutoksia. Hän uskoo osan yhtiöistä keskittyvän pienasiakkaisiin ja toisten yrityksiin.

 

Vatajankosken Sähkö Oy
Osoite
puh. 02 578 257fax 02 5782 5202email
vatajankoski@vatajankoski.fi

Linkki

Jaa somessa: