Hattulan erinomainen logistinen sijainti antaa reipasta potkua kunnan elinkeinoelämälle. Hattulasta on kovaa vauhtia tulossa Suomen terästukkukaupan keskus. ”Rehennellä ei kannata, mutta Hattulan näkymät ovat todella valoisat”, myhäilee kunnanjohtaja Martti Pura.
Hattulan erinomainen logistinen sijainti antaa reipasta potkua kunnan elinkeinoelämälle. Hattulasta on kovaa vauhtia tulossa Suomen terästukkukaupan keskus. – Rehennellä ei kannata, mutta Hattulan näkymät ovat todella valoisat, myhäilee kunnanjohtaja Martti Pura. Hattula sijaitsee rautatien, vesitien ja moottoritien varrella. Kunnan logistinen sijainti ratkaisi mm. Onninen Oy:n suuren teräspalvelukeskuksen sijoittumisen nimenomaan Hattulaan. 3,5 hehtaaria rakennuksia 20 hehtaarin tontille valmistuu kesällä 2009. Moderniin teräsvarastoon keskitetään kaikki Onnisen terästuotteet ja niihin liittyvät palvelut. – Parolassa toimiva metalliteollisuuden keskusvarasto N-Teräs Oy näyttää saavan nyt jatkoa. Uskon, että Onninen tuo Hattulaan jatkossa myös konepajoja, jotka ovat merkittävää suuruusluokkaa. Neuvotteluja käydään moneen suuntaan, Martti Pura kertoo. Optimisijainti ja hyvä yritysilmastoOnnisen teräspalvelukeskus sijoittuu Hattulan uudelle Ratasillan yritysalueelle, jonka edulliset tontit räätälöidään yritysten tarpeiden mukaan. Alue sijaitsee 30 vuotta sitten rakennetun, kunnan omistaman teollisuusradan varrella ja 10 vuotta sitten valmistuneen moottoritien vieressä. Optimisijainti ei kuitenkaan ollut ainoa syy, mikä ratkaisi Onnisen teräspalvelukeskuksen sijoittumisen Hattulaan. – Yritysilmasto kunnassa on todella hyvä. Täällä ei kahdehdita toisia, ei estetä toisia onnistumasta eikä heitetä kapuloita yritystoiminnan rattaisiin. Onnisen alueen kaava oli hyvä esimerkki. Kukaan ei valittanut kaavasta ja päätös voitiin tehdä nopeasti. Hanke nähtiin kaikkien etuna, kunnanjohtaja kuvailee. Hattulassa toimii kaikkiaan noin 300 yritystä monilla eri toimialoilla. Valtaosa niistä on pk-yrityksiä ja monesti perheyrityksiä. Teollisuuspuolella isoon kokoluokkaan sijoittuvat Onninen Oy:n lisäksi N-Teräs Oy. Suurin yksittäinen työllistäjä on kuitenkin Parolannummen varuskunta, joka kasvaa ja kehittyy kaiken aikaa. Prikaati työllistää noin 600 henkilöä. Nuoria kannustetaan yritystoimintaanElinkeinoelämän suurin haaste on kannustaa nuoria yrittäjiksi. – Vain joka toiseen suomalaiseen perheyritykseen on tiedossa jatkaja omasta takaa. Yrityksen myyntiä ulkopuoliselle taholle pitäisi helpottaa. Julkiset toimet ovat nyt tarpeen, Martti Pura toteaa. Hattula kuuluu Hämeenlinnan seudun elinkeinojen kehittämisyhtiöön Kehittämiskeskus Oy Hämeeseen, jonka tehtävänä on kehittää yrityksiä, toimialoja ja yritysten toimintaympäristöä. Se tarjoaa palveluja myös yrityksille, jotka ovat kiinnostuneita sijoittumaan seudulle. Yrittäjäyhdistyksen kanssa yhteistyössä on Hattulan kunta perustamassa yhtiötä, jonka tarkoituksena on valvoa paikallisten yrittäjien etuja. Kiireiset yrittäjät halutaan vapauttaa keskittymään siihen minkä he parhaiten taitavat: omaan yritystoimintaansa. |
Hattulan kunta |
Osoite puh. fax email |