Linkki Tilitoimisto 1. Accountingin toiminnan periaatteisiin kuuluu jokaiselle asiakkaalle tarkasti räätälöity palvelupaketti. Henkilökohtainen, hyvä palvelu on meidän lähtökohtamme, kiteyttävät toimiston omistajat Minna Hellman ja Kirsi Juusela.
1. Accounting on täyden palvelun tilitoimisto. Osaava henkilökunta huolehtii kaikista talous- ja palkkahallinnon palveluista. Myös konsultointi kuuluu tärkeänä osana yrityksen kuukausittaiseen raportointiin ja kanssakäymiseen.
– Yrittäjät odottavat, että voivat keskustella tilitoimiston ammattilaisen kanssa kaikista yritykseen liittyvistä asioista. Monella yrittäjällä ei ole ketään, kenen kanssa puhua yrityksen asioista luottamuksellisesti, Minna Hellman toteaa. Hyvä palvelu käynnistyy heti asiakassuhteen ensimetreillä. – Kartoitamme uuden asiakkaan tilanteen mahdollisimman tarkasti ja mietimme, mikä olisi paras tapa toimittaa juuri hänelle sopivimmat taloushallinnon palvelut, Kirsi Juusela kertoo. Hyvin toimiva tilitoimistosuhde hyödyttää asiakasta monin tavoin. Asiakkaalle mm. lähtee säännöllisesti raportteja ja analyyseja taloustilanteesta omaa päätöksentekoa varten. – Asiakas saa koko ajan ajantasaista tietoa. Katsomme myös tulevaisuuteen. Jos asiakkaalla menee huonosti, mietimme mitä pitäisi tehdä yrityksen toiminnan korjaamiseksi. Jos menee hyvin, pohdimme miten voisi mennä vielä paremmin. On tärkeää olla yrityksen kasvussa mukana. Myös yrittäjän henkilökohtainen verosuunnittelu kuuluu osaksi palveluumme. Apuna sähköiset palvelutKirsi Juusela ja Minna Hellman haluavat, että kynnys tilitoimistoon on asiakkaalle mahdollisimman matala. Keskusteluissa vältetään alan termistöä ja puhutaan asiakkaan kanssa ”samaa kieltä”. Jokaisella asiakkaalla on toimistossa myös oma, tuttu yhteyshenkilönsä. – Yhteyshenkilöitä voi olla useampikin. Olemme jakaneet erityyppiset työt eri ihmisille, kunkin erityisosaamisen mukaan, Minna Hellman täsmentää. – Olemme perehtyneet moniin toimialoihin. Yksi vahvuuksistamme on kyky tehdä erilaisia ratkaisuja yrityksille. Tarvittaessa käytettävissä on asiantuntijaverkosto, jos asiakas haluaa vielä laajempaa konsultointia. Osa toimiston nykyaikaista, hyvää palvelua on sähköinen taloushallinto. Yhdellä ohjelmistolla 1. Accountingin asiakas saa käyttöönsä tarvittavat työkalut esimerkiksi myynti- ja ostolaskutukseen, pankkiyhteyksiin, sekä viranomaisilmoituksiin. Helposti ja nopeasti. Sähköinen taloushallinto herättää koko ajan enemmän kiinnostusta. Minna Hellman ja Kirsi Juusela perustivat tilitoimisto 1. Accounting Oy:n 1. Accountingin asiakaskunta muodostuu pienistä ja keskisuurista yrityksistä pääasiassa Satakunnan talousalueella. Toimiston tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu kasvu etenkin Porin alueella, mutta muutkin kaupungit kiinnostavat. Sähköinen taloushallinto mahdollistaa sen, että asiakkaat voivat sijaita missä tahansa. Haasteisiin kuuluu myös pysyminen ajan tasalla jatkuvasti muuttuvan lainsäädännön kiemuroissa. – Tilitoimiston täytyy hallita koko skaala ja tietoja pitää päivittää koko
|
1. Accounting Oy |
Osoite puh. 010 778 1900 fax 010 778 1910 email |