Perinteikäs ja itsenäinen satamaoperaattori

Jaa somessa:

Linkki Rauman, Turun, Haminan, Kaskisten, Kokkolan ja Kemin satamissa operoiva Baltic Tank Oy tarjoaa kemikaalien valmistajille ja loppukäyttäjille monipuolisia varastointipalveluja. Itsenäisen ja kemikaaliyhtiöistä riippumattoman yrityksen taival alkoi 1970-luvun puolivälissä.

– Perheyrityksen perusti isäni Mikko Laaksonen ja toiminta alkoi Porin Mäntyluodon satamassa. Yritys harjoitti ensin perinteistä ahtaustoimintaa. Nestemäisten tuotteiden varastointi aloitettiin 1980-luvulla ja ensimmäisten asiakkaiden joukossa oli Rauman vanha sellutehdas, toimitusjohtaja Antti Laaksonen kertoo.

Uusia satamaterminaaleja on perustettu eri kaupunkeihin palvelemaan paikallisen teollisuuden tarpeita. 2000-luvun alussa yrityksen nimi vaihtui Baltic Tank Oy:ksi ja eri kaupunkien toiminnot fuusioitiin samaan yhtiöön.

– Lähtökohtana on aina ollut palvella teollisuuden tarpeita ja turvata tehtaiden raaka-ainehuolto. Nykyisin varastoimme elintarviketeollisuuden raaka-aineita, kemikaaleja, poltto- ja biopolttoaineita sekä metsäteollisuuden tuotteita, Antti Laaksonen toteaa.

Kustannustehokasta varastointipalvelua

Baltic Tank Oy:n vahvuutena on laaja terminaaliverkosto. Säiliöiden käyttökapasiteetti on yli 90 prosenttia ja yritys käsittelee vuosittain yli 0,5 miljoonaa tonnia nesteitä. 80 prosenttia varastoitavasta tavarasta tulee ulkomailta.

– Meillä on vahva tuntemus eri aineista ja henkilökunta tietää tarkalleen, miten niiden kanssa tulee toimia. Tarjoamme asiakkaille myös kemikaalien ja öljytuotteiden pakkauspalvelua. Nesteet kulkevat pääosin kumipyörillä, mutta käytössämme on myös oma ratapiha, Laaksonen selvittää.

Baltic Tankin tavoitteena on aina laittaa logistiikkaketju kuntoon ja löytää asiakkaan tarpeisiin sopiva varastointiratkaisu. Lähtökohtana on toimia laadukkaasti, ympäristöystävällisesti ja asiakkaan kannalta kustannustehokkaasti.

Vuonna 2004 Baltic Tank rakensi terminaalin Viron Kundaan ja lisäksi yrityksellä on järviterminaali Ruotsin Köpingissä. Baltic Tank ja sen tytäryhtiöt työllistävät 40 ihmistä.

– Konsernin liikevaihto on 20 miljoonaa euroa ja olemme 6-7 prosentin kasvutahdissa. Keskitymme olemassa olevan infran parantamiseen ja säiliöiden käytön tehostamiseen. Mielenkiintoisin kasvusuunta on Ruotsi, joskin ala on siellä hyvin kilpailtua, Antti Laaksonen puntaroi.


Baltic Tank Oy

Osoite

puh.

fax

email

www.baltictank.fi


Jaa somessa: