Pyhäjoen Puussa puusta on moneksi

Jaa somessa:

Pyhäjoen Puun vahvuuksia on aina ollut oma tuotekehitys. Sen tuloksena syntyneillä puisilla piha- ja puutarhatuotteilla yritys suuntaa nyt uusille markkinoille ja vientiin. Perustuotteita ovat edelleen puiset varastolaatikot.

Pyhäjoen Puun tehtaalla valmistuu 10 000-13 000 varastolaatikkoa vuodessa. Valtaosin laatikot menevät viljelijöille perunoiden varastointiin ja kuljetukseen.

-Jo vuosia olemme tehneet perunalaatikoita eniten Suomessa, toteaa Pyhäjoen Puun toimitusjohtaja Päiviö Nikki.

Yrityksessä pystytään valmistamaan vuosittain noin 50 erilaista laatikkomallia, mutta lisäksi voidaan tehdä tuhansia erilaisia versioita, joten jokainen asiakas saa varmasti haluamansa laatikon. Perunoiden lisäksi laatikoita käytetään mm. juuresten kuljetukseen ja varastointiin.

Isokappa –laatikoiden käyttäjiä ovat maanviljelijät ja teollisuuslaitokset Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa sekä Tanskan kautta Puolassa.

Isokapan rinnalle Naturalli

Pyhäjoen Puun jalansija perunalaatikkomarkkinoilla on vakiintunut ja vahva. Varsinaista kasvua yritys hakeekin uusilla, innovatiivisilla piha- ja puutarhatuotteilla. Naturalli –tuotteita myy ja markkinoi vuonna 2010 perustettu Pyhäjoen Puun markkinointiyhtiö Naturalli Finland Oy.

Naturalli –brändin päätuotteita ovat puunkantoteline ja mattoralli, joilla molemmilla on euroopanlaajuinen mallisuoja.

-Matto sopii terasseille ja parvekkeille. Näitä mattoja tehdään yleensä mittatilaustyönä, jolloin leveys ja pituus räätälöidään. Lisäksi mattoa voidaan käyttää molemmin puolin, Päiviö Nikki selvittää.

Muita Naturalli –tuotteita ovat puutarhaan tarkoitettu reunusnauha sekä uutuutena moderni kota, joka soveltuu moneen eri käyttöön.

-Markkinointimme kohderyhmänä ovat arkkitehdit, pihasuunnittelijat ja rautakaupat. Kotimaan markkinoiden lisäksi on kolmen vuoden visiona on saada vienti käyntiin kaikissa Pohjoismaissa, kertoo Naturalli Finlandin avainasiakaspäällikkö Henry Koivukangas.

Naturallin loppukäyttäjiä ovat tavalliset kuluttajat, jotka haluavat pihalleen tai puutarhaansa laadukkaan, puisen elementin. Helpoin tapa hankkia tuotteita on ostaa se Naturallin verkkokaupasta.

Koneet joita ei ole muilla

Pyhäjoen Puun tuotekehityksen ja kasvavat tuotantomäärät mahdollistaa paitsi osaavat työntekijät, myös yrityksen ainutlaatuinen konekanta.

-Kokoamiskoneemme ovat pääosin uniikkeja. Meillä on esimerkiksi maailman ainoa puumaton kutomiskone, jolla voidaan ajaa eri leveyksiä ja pituuksia. Muutkin tuotannossa olevat koneemme ovat syntyneet oman kehitystyömme tuloksena ja pääosin kierrätysmateriaaleista, Päiviö Nikki kertoo.


Pyhäjoen Puu Oy

Osoite

puh.

fax

email

www.naturalli.fi


Jaa somessa: