Sähköartteli Oy perustettiin vuonna 1987 urakoimaan uuden merikylpylän, Oulun Edenin, sähkötöitä. Siitä se lähti. Sen jälkeen Sähköarttelin vankkaa sähköosaamista ovat käyttäneet lukuisat muutkin vaativat uudis- ja saneerauskohteet eri puolilla Pohjois-Suomea.
Sähköarttelin ensimmäinen iso urakkakohde vuonna 1987 ei ollut mikään sattuma. Yrityksen omistajilla, Pekka ja Matti Markkasella, oli jo tuolloin pitkä kokemus alalta ja he olivat myös Oulun ja Nokian Eden kylpylähotellien perustajaosakkaita.
Sen jälkeen Sähköartteli on urakoinut useiden kylpylöiden sähkötyöt. Muutenkin työkohteet ovat olleet valtaosin isoja rakennuksia, sekä uudis- että saneerauskohteita. Viimeksi mm. Ylläksen uusi rinnekeskus, Länsituulen koulu Haukiputaalla ja saneerauskohteina mm. Oulun osuuspankin pääkonttori, Oulun kaupunginteatteri ja Radisson SAS Hotel Oulussa.
– Olemme tehneet vaativia kohteita hotelleista kirkkoihin ja vesitorneista puhdistamoihin, toteaa toimitusjohtaja Pekka Markkanen.
Sähköartteli toimii omissa toimitiloissa Oulun Alppilassa.
Yli 20 vuoden aikana Sähköarttelin liiketoiminta on kehittynyt tasaisen varmasti. Liikevaihto on nyt noin kolme miljoonaa euroa ja yritys työllistää noin 30 henkilöä.
Liikevaihto kertoo yrityksen toiminnan luotettavuudesta. Pitkän kokemuksen ja osaavan henkilöstön varmuudella työt tehdään aina laadukkaasti.
– Vahvuutemme on, että huolehdimme urakan alusta loppuun saakka ja hoidamme myös jälkityön. Siksi teemme paljon töitä samoille asiakkaille, Markkanen täsmentää.
Varsin usein Sähköartteli vastaa työkohteen sähkötöistä kvr- eli kokonaisvastuun periaatteella sekä suunnittelusta että varsinaisesta urakoinnista. Markkasten mielestä näin tulee myös paras lopputulos.
– Etenkin saneerauskohteissa sähkötyöt ovat vaativia. Kyseessä on vanha rakennus, joka saattaa olla myös suojelukohde. Silti rakennukseen on liitettävä uutta talotekniikkaa, Pekka Markkanen toteaa.
Sähköarttelin asiakaskunta koostuu nykyisin julkihallinnosta, rakennusliikkeistä sekä muista isoista yrityksistä ja eri yhteisöistä.
– Ala on muuttunut koko ajan vaativammaksi. Etenkin uusi tietotekniikka on tuonut uusia haasteita. Ennen riitti muutama pistorasia ja puhelintöpseli, nyt tarvitaan useita sähköjärjestelmiä, sen myötä ovat kehittyneet myös asennusjärjestelmät ja -kalusteet, samoin työtavat ja materiaalit. Koko ajan on pysyttävä ajan tasalla, Pekka Markkanen kertoo.
Kaikkein haasteellisimpana kohteena on hänen mieleensä jäänyt Oulun kaupunginteatterin saneeraus. Talon tekniikka ajanmukaistettiin täysin ja koko ajan oli kamppailtava 1970-luvulla tehdyn rakennuksen rajallisten tilojen kanssa.
Kaikki kohteet ovat haasteista huolimatta onnistuneet ja se on tuonut Sähköarttelille mahdollisuuksia merkittäväänkin kasvuun. Yritys on kutienkin haluttu pitää perheyrityksenä ja kasvu hallittuna.
Taloudellisesti yritys on vakaalla pohjalla ja on kuulunut jo vuodesta 1996 luottoluokituksessa parhaaseen AAA luokkaan. Tämä on osaltaan luomassa hyviä näkymiä tulevaisuudessakin.
{gallery}pp-artteli{/gallery}
Sähköartteli Oy |
Osoite puh. fax email |