Selkeä ympäristö tuo tehoa toimistoon

Jaa somessa:

Linkki Yritysten ja julkisen sektorin asiakirjahallintoon erikoistunut Document House Oy haluaa tarjota asiakkailleen virtaviivaisen ja vaivattoman työympäristön.

Pohjoismaiden suurimman Xerox jälleenmyyjän ydinosaamiseen kuuluvat tulostus- ja kopiointiratkaisut, asiakirjojen sähköistämispalvelut, painotuotteet ja toimistojen av-järjestelmät sekä tarviketoimitukset ja huoltopalvelut.

– Haluamme tarjota yrityksille aina lisäarvoa, helppoutta, asiantuntemusta ja keskitettyjä ratkaisuja. Teemme aluksi kattavan analyysin asiakkaan toimintaympäristöstä. Pyrimme löytämään ongelmakohdat ja ratkaisemaan ne nykyteknologiaa hyödyntäen, aluejohtaja Erkki-Jussi Welling selvittää.

Document Housen tuottamien käyttömääräraporttien pohjalta tulosyksikkökohtaiset kulut saadaan läpinäkyviksi ja helposti ennakoitaviksi. Monesti pahin pullonkaula yrityksissä on sekava toimintaympäristö ja pahimmillaan käytössä on esimerkiksi satoja eri tulostimia. Ihannetilanteena olisi täysin vakioitu ympäristö.

– Palautteen perusteella asiakkaidemme prosessit ovat selkiytyneet ja laskutukseen saatu ennustettavuutta. Asiakirjahallinnon kulut ovat pienentyneet yrityksissä 10–30 prosenttia, Welling kertoo.

Kaikki tarvittavat palvelut ovat yhden puhelinnumeron takana.  Koneiden toimintaa tarkkaillaan etävalvontayhteyden kautta ja korjaukset tehdään täysin merkkiriippumattomasti.

– Järjestelmä kertoo tiedot laitteiden käyttömäärästä ja -historiasta. Teemme huoltotyöt etänä tai paikanpäällä asiakkaan työrytmin kannalta sopivana hetkenä. Lähtökohtana ei ole korjata rikkinäistä, vaan pitää koneet kunnossa.

Asiakkaat mukana kehitystyössä

Satakunnassa, Pirkanmaalla ja Uudellamaalla toimivan yrityksen asiakaskunta ulottuu pk-yrityksistä maan suurimpiin pörssiyhtiöihin sekä oppilaitoksista kuntayhtymiin. Kasvuhakuinen yritys työllistää 37 myynnin ja 75 huollon ammattilaista. Vuodesta 1991 toimineen firman liikevaihto on 15 miljoonaa euroa.

Document Housen palvelut on räätälöity nykymallille asiakasyritysten muodostamien workshoppien pohjalta ja myös asiakastyytyväisyyttä kartoitetaan säännöllisesti.

– Haluamme olla alan paras toimija Suomessa ja panostamme määrätietoisesti palvelujen kehittämiseen. Meille on kunnia asia, että se mitä on luvattu, myös toteutetaan, Erkki-Jussi Welling painottaa.

 

Document House Oy
Osoite

puh.

 

email

www.documenthouse.fi

Jaa somessa: