Turvallisuus on Suomen Ykkösturvalle ykkösasia. Yhtiön eri puolilla Suomea sijaitsevat 12 toimipaikkaa kuuluvat Turvaykköset-liikeketjun, josta löytyvät kaikki turvallisuusalan nykyaikaiset tuotteet, järjestelmät ja palvelut. Lukituksesta oviautomatiikkaan ja kulunvalvontaan, rikosilmoitinlaitteista videovalvontaan.
– Tuotteiden lisäksi Ykkösturvan -liikkeistä saa asiantuntevat neuvot, asennuksen ja ylläpidon, täsmentää Ykkösturvan markkinointipäällikkö Jorma Ikävalko.
Suomen Ykkösturva Oy on yrityksenä sinänsä nuori. Yhtiö perustettiin vuonna 2007 lukitus- ja turva-alan toimialajärjestelyä varten. Tuolloin yhtiö osti kertaheitolla yksitoista alan yritystä eri puolilla Suomea. Vanhimmat niistä olivat toimineet alalla jopa kuusi vuosikymmentä ja useimmat yli 20 vuotta.
Paikallisen toimipaikkojen johtajat ovat myös Ykkösturvan omistajia. Yksi yhtiön suurimmista omistajista on eläkevakuutusyhtiö Varma, jolla on noin 20 prosentin osuus osakkeista.
– Suomen Ykkösturva on nykyisin vahva paikallinen toimija, jolla on valtakunnallisen yrityksen resurssit, Jorma Ikävalko kiteyttää.
Haastava ja kehittyvä toimiala
Tyypillisiä rakenteellisia turvatuotteita ovat mm. turvalasit, kalterit, aidat, puomit, porttikoneet, turvaovet, holvit, lukitustuotteet, ovi- ja porttipuhelinjärjestelmät sekä varavalaistusjärjestelmät ja –laitteet. Turvallisuustekniset palvelut sisältävät video-, murto- ja kulunvalvonnan sovelluksia.
Perinteisin tapa varmistaa yrityksen turvallisuus on hankkia kokonaisuus, jossa teknisin laittein ja järjestelmin siirretään valvontatietoa eri vastaanottajille. Viime vuosina ovat lisääntyneet erityisesti tietoturvaan ja tunnistamiseen liittyvät tuotteet ja palvelut.
– Kaiken toimintamme periaatteita ovat asiakkaiden turvallisuudesta huolehtinen, avoimmuus, kehittyminen haastavalla alalla sekä toiminnan tuloksellisuus, Jorma Ikävalko määrittelee.
Ykkösturvan asiakaskunta muodostuu 90-prosenttisesti yrityksistä eri puolilla Suomea. Nykyisin yhtiön markkina-alueeseen kuuluvat lisäksi lähialueet Venäjällä.
Ykkösturva toimii myös alalla, jota leimaa alan nopea teknistyminen ja koko ajan muuttuvat haasteet.
– Alan nopea kehitys pitää mielenkiinnon mukavasti yllä. Tavoitteemme on olla kova kotimainen toimija, joka pystyy säilyttämään paikallisten yritysten ja kuluttajien luottamuksen ja jopa vahvistamaan sitä, Jorma Ikävalko toteaa.
Suomen Ykkösturva Oy |
Mikkeli: puh. fax email |
Savonlinna: puh. fax email |