Tarina hyvästä olosta ja laadukkaasta muotoilusta

Jaa somessa:

Linkki Oululaisen Colmio Oy:n tarina hyvää oloa tuovista huonekaluista alkoi vuonna 2003. Silloin syntyi yrityksen lippulaiva, keinuva yleistuoli Woodpecker. Siitä tarina on jatkunut muihin keinuviin tuotteisiin sekä pöytiin, naulakoihin, tossuihin. Kaikissa Colmion tuotteissa toistuu sama tunnus, kaarevasivuinen kolmio, täydellisen kaunis muoto.

Esineiden materiaalina on useimmiten suomalainen, vaalea koivu, joka sopii parhaiten taivutettavaksi kaareviin muotoihin. Liitososat ovat taitavasti tehtyjä, kuin koruja.

– Hyvä esine hyvään arkeen on kaunis ja käytännöllinen, määrittelee yrityksen taiteellinen johtaja Päivi Mikola.

Osa kiireetöntä, terveellistä elämää

Colmion tuotteet eivät ole vain kauniita ja toimivia huonekaluja ja esineitä, jotka sopivat niin kotiin kuin työpaikalle. Päivi Mikola on suunnitellut jokaisen tuotteen osaksi kiireetöntä, laadukasta elämää. Kaikkiin tuotteisiin yhdistyy terveysajattelu, eniten kuitenkin keinutuoleihin.

– Pieni liike on ihmiselle sisäsyntyistä. Keinuminen rauhoittaa ja rentouttaa. Hyvät ajatukset syntyvät liikkeessä, hän tietää.

Keinutuolien positiivisia terveysvaikutuksia ihmisen mielialaan, elimistöön, verenkiertoon ja lihaksistoon tukevat myös laajat tieteelliset tutkimukset.

Taustalla tilallinen ajattelu

Päivi Mikolan inspiraatiot jalostuvat muodoksi näkemyksellä, jonka taustalla on pitkä kokemus arkkitehtinä.

– Arkkitehtuuri ei opeta vain tilojen suunnittelua, vaan paljon muutakin. Estetiikan peruslait ovat samat, teet koruja tai rakennuksia, julkisivuja tai esitteitä. Suunnitteluni lähtee luonnostaan tilallisesta ajattelusta, hän sanoo.

Päivi Mikolan ammattitaito ja pitkä kokemus mahdollistavat myös Colmion suunnittelupalvelut. Yrityksestä voi tilata yksilöllisen, juuri omaan kotiin sopivan ja mittatilaustyönä tehdyn huonekalun. Asiakkaan toiveiden mukaisesti tehty kaluste sisältää kaiken kokonaispalveluna sunnittelusta valmistukseen ja kuljetukseen.

Colmion suunnittelupalveluja täydentävät sisustuskonsultointi ja stailaus. Colmion moderneilla huonekaluilla on helppo stailata rauhallinen, ajaton ympäristö.

Lisäksi Colmion showroom ja myymälä Oulun keskustassa on galleria ja kahvila. Valoisassa ja viihtyisässä galleriassa voi kokeilla Colmion tuoleja, siemaista kupin hyvää kahvia ja nauttia hyvästä taiteesta.

Colmion tuotteiden arvot, kauneus, ajaton muotoilu, monikäyttöisyys ja korkea laatu, ovat valtteja kansainvälisilläkin markkinoilla. Yrityksen keinutuoleja valmistetaan lisenssillä Japanissa ja Kanadan markkinoilla yritys on ottanut ensimmäiset menestyksen askeleet.

Colmio Oy
osoite Kajaaninkatu 25
puh ja fax. 08 338 383
email paivi.mikola@colmio.com

www.colmio.com

Jaa somessa: