Raahelainen, globaalisti toimiva koneenrakentaja Tevo Oy valmistaa korkealaatuisia laivanpotkureita alumiinipronssista ja muita teräs-, offshore-, kemian- ja laivanrakennusteollisuuden tarvitsemia koneita ja laitteita.
Lähes puolet Tevon liikevaihdosta on viime vuosina tullut offshore- ja laivanrakennusteollisuuden tarvitsemista potkureiden valmistuksesta. Yhtiö tarjoaa asiakkailleen myös potkureiden kehitys- ja suunnittelupalveluita.
Yhtiön konepajalla valmistetaan myös erilaisia lieriömäisiä kappaleita, kuten säiliötä tai rumpuja. Lisäksi Tevo keskittyy teollisuuden vaativaan kunnossapitoon, jossa sen erikoisosaamista ovat vaativat levytyöt, hitsaukset ja raskaat metallityöstöt.
Potkurit ovat toimitusjohtaja Teuvo Joensuun mukaan erittäin vaativia valmistaa.
– Potkurit valmistetaan pronssista valamalla, joten työn on onnistuttava kerralla. Tämä vaatii lähes täydellistä valumenetelmien hallintaa. Mittatarkkuuden pitää olla kunnossa, hän sanoo.
Erinomaiset valumenetelmät
Tevon kehittämien valumenetelmien erinomaisuudesta kertoo viime vuosina tapahtunut potkuritilausten voimakas kasvu. Yhtiön asiakkaita ovat esimerkiksi Rolls- Royce Oy Ab ja ABB Marine Oy. Päämarkkina-alueena on Pohjois-Eurooppa, mutta on toimituksia ollut Joensuun mukaan myös jopa Kanadaan asti.
– Kaikkien liiketoiminta-alueidemme osalta markkina-alueena on pääosin Pohjois-Eurooppa, mutta yhtiöllä on myyntiedustajia 20 maassa. Omia levitystelatuotteita on viety paperiteollisuudelle 30 eri maahan, Teuvo Joensuu kertoo.
Potkurivalmistus, merenkulku- ja offshore- teollisuus yleensäkin ovat tarkoin säädeltyä ja standardoituja.
Laadunvarmistusjärjestelmät ovat tiukkoja. Tevo tuntee alan vaatimukset ja pystyy vastaamaan sen laatuvaatimuksiin seuraamalla alaa ja kehittämällä samalla jatkuvasti omaa osaamistaan.
– Olemme tottuneet toimimaan erittäin tarkkaan valvotuissa projekteissa. Pystymme tarvittaessa hyödyntämään kokemustamme esimerkiksi laajoissa energiateollisuuden, kuten erilaisten voimalaitoshankkeiden parissa, Teuvo Joensuu sanoo.
Tevon laatu näkyy myös yhtiön kunnossapito- ja asennustöissä. Yhtiö tunnetaan asiakkaiden keskuudessa vahvasta projektinhallinnasta, aikataulujen pitävyydestä ja korkealaatuisesta työnjäljestä.
Tevon tuotteet vaativat erikoisosaamista, kokemusta ja kehittyneitä työmenetelmiä, sillä lähes kaikki tuotteet myös räätälöidään asiakkaan tarpeisiin sopiviksi.
Tevo Oy on yksi 1970-luvulla Raaheen Ruukki Oyj:n terästehtaan imussa syntyneistä konepajayrityksistä, joka on vuosien varrella syntyneen osaamisen myötä keskittynyt erikoisosaamiseen työmenetelmissään kuten hitsaus, taivutus, koneistus sekä vuodesta 2005 alkaen pronssivalut.
Noin 120 henkilöä työllistävällä yhtiöllä on Raahen toimipaikkojen lisäksi valimotehdas Turengissa, jossa pronssipotkurit valmistetaan.
Tevo Oy
Osoite
puh.
fax
email