Tuulesta temmaten uutta potkua

Jaa somessa:

Pieksämäen Virtasalmella sijaitsevan Ekin Muovi Oy:n tuotantolaitoksessa valmistuu lujitemuovista kymmenittäin erilaisia tuotteita vuodessa. Sarjat eivät välttämättä ole isoja, mutta tuotteissa sitä vastoin kokoa riittää. Huimimpana esimerkkinä voidaan mainita tuulivoimalan suojakotelot, jotka ovat pienen omakotitalon kokoisia.

 

Tuulivoimaloissa käytettävistä suojakoteloista tulee toimitusjohtaja Erkki Lapin mukaan lähes 40 prosenttia yrityksen kokonaistoiminnasta. Yhteistyö tuulivoimayhtiö Winwindin kanssa alkoi vuonna 2005 prototyypin kehittämisellä. Jatko poiki 162:n suojakuoren tilauksen ja tätä nykyä kuoria valmistuu kolmisenkymmentä vuodessa. Lapin mukaan kolmen vuoden kuluttua kapasiteetin pitäisi riittää 150:een voimalaan. Tämä tietää luonnollisesti myös henkilökunnan lisäystä.

– Tällä hetkellä yrityksen henkilökunnasta noin puolet työskentelee tuulivoimaloiden parissa. Seuraavan parin vuoden aikana määrä kahdestakymmenestä lähes kolminkertaistuu, uskoo Lappi.

Yritys on kouluttanut työntekijänsä itse, sillä sitä kautta saa yritykseen sitoutunutta porukkaa.

– Uutta henkilöstöä rekrytoitaessa joukkueeseen sopivuus on tärkeämpi kuin ammattitaito. Ammattitaidon kyllä pystyy hiomaan tätä työtä tekemällä, vakuuttaa Lappi.

Mahdollisuuksien luoja

Hyvä henkilöstö on Lapin mukaan tärkeä kivijalka yritystoiminnassa. Henkilöstölle on hänen mielestään pystyttävä luomaan innostava ilmapiiri, sillä sitä kautta työntekijä voi olla ylpeä työstään. Toinen tärkeä tekijä ovat vakituiset asiakkaat, joihin on luottamukselliset suhteet. Ekin Muovin vakituiseen asiakaskuntaan kuuluu muun muassa ympäristön- ja teollisuuden mittaustarpeisiin keskittynyt Vaisala-konserni, VR ja puolustusvoimat. Myös ajoneuvo- ja energiateollisuus työllistävät yritystä säännöllisesti.

Lapin liikeidea on yksinkertainen: luoda asiakkaalle mahdollisuuksia toteuttaa omia ratkaisujaan. Lappi sanoo toimivansa hovihankkijana ja bisnes on luottokauppaa ilman jäykkiä tarjouspyyntökirjelmöintejä.

– Minä en kierrä markkinoimassa yrityksen osaamista ja etsimässä asiakkaita, vaan käytännössä alihankintahommat tulevat niin, että meiltä kysytään ratkaisua johonkin asiaan. Me olemme mielellämme mukana jo protovaiheessa, sillä silloin päästään vaikuttamaan muun muassa tuotantoystävälliseen muotoiluun, kuvailee Lappi.

Tuotantoon otettavat tuotteet ovat hänen mukaansa sellaisia, joissa hinta ei ole ainoa määräävä asia ostopäätöstä tehtäessä, vaan puntarissa painavat myös toimintavarmuus ja laatu.

Lamavuosina liikkeelle

Ekin Muovi Oy sai alkunsa 1980-luvulla kun kansalaisopiston teknisten aineiden opettajana työskennelleeltä Erkki Lapilta kysyttiin jatkuvasti palveluita. Toiminimi perustettiin vuonna 1981 ja teollinen tuotanto alkoi vuonna 1985, jolloin yritykseen myös palkattiin ensimmäinen työntekijä. Alussa tuotannossa oli viulukotelon kansien lujitteita.

Päätoimiseksi yrittäjäksi Lappi ryhtyi pahimpaan lama-aikaan vuonna 1991. Tuolloin valikoimiin tulivat lujitemuovista valmistetut kukka-altaat, jotka tunnetaan nykyisin tuotemerkillä Una-altaat.

– Kukka-altaita menee tänäkin päivänä ympäri Suomea. Niitä löytyy 150:stä kaupunkista tai kunnasta ja vienti on käynnistynyt Saksaan. Kanootteja tehdään enää vain muiden töiden ohella joitakin kymmeniä vuodessa, kertoo Lappi.

Edellä mainittujen tuotteiden lisäksi yritys valmistaa muun muassa erilaisia laitesuojakaappeja ja suojakoteloita sekä lentokenttävalaisinten koteloita. Ajoneuvopuolelta Ekin Muovin valmistamia katteita löytyy esimerkiksi kuorma-autoista, traktoreista ja puimureista. Yrityksen valmistamia tuotteita ovat myös helsinkiläisen design-hotellin pienet kukkien suojaruukut ja sädesairaaloiden hiilikuituiset pöytälevyt. Lisäksi yritys tekee erikoisprojekteja muun muassa kylpylärakentamisessa.

– Yrityksen omien tuotteiden osuus on noin 25 prosenttia tuotannostamme. Yksi sellainen on esimerkiksi uiva Ekokat-terassi, mainitsee Lappi.

Huipputekniikka toteuttaa

Ekin Muovi Oy:n kanssa samassa ympäristössä toimii myös RST Lapit Oy, joka on Erkki Lapin perheineen omistama innovatiivinen metallituotteiden valmistaja. Perheyritys perustettiin vuonna 1992 paikkakunnalla lopettaneen metalliyrityksen tilalle. Taustalla oli halu turvata metalliosien saanti paikkakunnalla. Vaikka yritykset ovat erilliset, ne tukevat toinen toisiaan.

– Yritysten kasvattaminen ei ole ollut koskaan minulle itsetarkoitus, vaan kasvu tulee luonnostaan jos on tullakseen, hän sanoo.

RST Lapit Oy:n vahvoina tukijalkoina ovat elintarvike-, laiva- ja rakennusteollisuus. Yhtiö valmistaa vuosittain muun muassa tuhansia kylpyhuoneiden lattiarunkoja laivoihin. Lisäksi yritys valmistaa muun muassa elintarviketeollisuudessa käytettäviä rullakoita, formu- ja kypsytysvaunuja sekä pesu- ja desinfiointialtaita.

Tuotantoa on automatisoitu CNC-ohjatuilla laitteistoilla, muun muassa huippuvarustellulla 7-akselisella vesileikkauskoneella, jollaista ei joka paikasta pohjoismaissa löydy.

– Kone pystyy työstämään monenlaisia materiaaleja ja hyvin erimallisia kappaleita, esittelee Lappi.

Tulevaan on varauduttu

Yritystoiminnan jatkuvuuden Erkki Lappi on suunnitellut tarkkaan. Tuotekehitystä varten taloon on palkattu lisää insinöörikuntaa ja jatkajat ovat olleet pelissä mukana jo toistakymmentä vuotta. Yrityksen jatkosta tulevat vastaamaan tytär Tatjaana ja hänen puolisonsa Petri.

Yhdessä Ekin Muovi Oy ja RST Lapit Oy lukeutuvat Pieksämäen merkittävimpien työllistäjien joukkoon. Maakunnallisen Vuoden Yrittäjä 2007 -palkinnon saaneen Erkki Lapin toiveena on, että yritys menestyisi ja työllistäisi paikallisia ihmisiä vielä monen sukupolven ajan.

{gallery}es-rst_lapit_oy{/gallery}

 

Ekin Muovi RST Lapit Oy

Osoite

puh.

fax

email

www.ekinmuovi.fi

www.rstlapit.fi

Jaa somessa: