Vanhan ajan kodikasta tunnelmaa

Jaa somessa:

Entinen Hartikkalan koulu, nykyinen Majatalo Ristina, on kuin luotu kokous- ja juhlapaikaksi. Tilat ovat kodikkaat ja toimivat, ja luonnonkaunis ympäristö täynnä mahdollisuuksia erilaisiin elämysaktiviteetteihin ja retkiin.

– Meillä on vanhan ajan tunnelmaa nykyaikaisin mukavuuksin. Ympärillä kaunista kangasmaastoa, järviä, luontopolkuja, historiaa ja kulttuuria, täsmentää yrittäjä Vesa Laihanen.

Laihanen perusti perheyritys Majatalo Ristina Oy:n vuoden 2003 alussa. Majatalotoiminta käynnistyi seuraavana vuonna, jolloin entisen koulukiinteistön muutostyöt saatiin loppuun.

Majatalon päärakennus on komea hirsirakennus. Talossa on viihtyisä tuparavintola, kokouskamari, saunakamari, sauna ja isot terassit kummallakin puolella rakennusta. Tarjoilupaikkoja on talvisin 50 ja kesäisin kaikkiaan 150. Lisäksi yläkerrassa on viisi tunnelmallista makuuhuonetta majoittujia varten. Pihalta, lammen rannalta, löytyy vielä kunnon rantasauna.

Majatalon toiminta on suunniteltu siten, että tilat ja palvelut ovat yritysten ja yhteisöjen tilattavissa ympäri vuoden. Kesäisin majoitustilat ja tarjoilu ovat myös matkailijoiden käytettävissä.

– Rakennamme yritysasiakkaille sopivan palvelupaketin toiveiden mukaan. Tässä ympäristössä uskon syntyvän hyviä päätöksiä, Vesa Laihanen hymyilee.

Omat keittiötuotteet

Yrityksen toinen liiketoiminnallinen haara ovat korkeatasoiset keittiötuotteet. Alalla yli 20 vuotta työskennellyt Laihanen suunnittelee, valmistaa ja tuo maahan korkealaatuisia keitto-, paisto- ja tarjoiluastioita.

– Haluan kehittää keittiötuotteita, joiden avulla ruoan valmistus sujuu vaivattomasti sekä mahdollisesti uudella tavallakin, hän toteaa.

Tällä hetkellä keittiötuotteita on jo yli 30. Tuotesarjoja kaksi, Michel ja Olga. Teräsastioilla on 15 vuoden takuu.

– Uudenlaista ruoan valmistusta ja tarjoilua edustaa Multipannu, joka yhdistää paistamisen, leipomisen ja tarjoilun, Vesa Laihanen kertoo.

Ennenkuin tuotteet päätyvät markkinoille, niiden toimivuus testataan oman majatalon keittiössä. Tuotteita on saatavilla lukuisista jälleenmyyntipaikoista Suomessa sekä omasta tehtaiden myymälästä Ristiinassa. Yritys vie talousastioita myös Eestin ja Venäjän markkinoille.

 

Majatalo Ristina Oy

Osoite

puh.

fax

email

www.ristina.fi

Jaa somessa: