Veljekset Hokkanen Oy on nimensä mukaisesti veljesten Hannu ja Esa Hokkasen perustama metsäkonealan yritys.
– Työnjako on toiminut hyvin. Olemme identtisiä kaksosia ja pienestä pitäen tottuneet jakamaan ja tekemään kaiken yhdessä, kertovat veljekset pilke silmäkulmassa.
Yrityksessä veljesten työnjako on selkeä: Hannu hoitaa paperityöt ja Esa huolehtii koneiden korjauksista sekä varaosahankinnoista. Lisäksi kummatkin ajavat hakkuukonetta. Puita yritys hakkaa Etelä-Savon alueella. Yhtiö on mukana alueurakointitoiminnassa, minkä mukaan se hoitaa keskitetysti kaikki Metsäliiton puunkorjuut Kangasniemen alueella. Metsäliitto onkin Veljekset Hokkanen Oy:n pääurakanantaja. – Omalla hakkuu- ja työnsuunnittelulla tehokkuutta voidaan lisätä määrissä ja kuluja karsimalla, mikä mahdollistaa paremman lopputuloksen. Suunnittelu on tärkeätä myös työntekijöille, sillä hyvällä suunnittelulla mahdollistetaan inhimilliset työajat ja viikonloppuvapaat, kertovat Hokkaset. Yrityksessä kolmea Ponssen hakkuukonetta ajavat kahdessa vuorossa veljesten lisäksi neljä työntekijää. Metsäalalta jo kymmenen vuoden kokemusEnnen omaa yritystä oli kummallakin yrittäjäveljeksellä suoritettuna metsäkonealan perustutkinto ja alalta jo noin kymmenen vuoden työkokemus. Varsinaisen yritystoiminnan Hokkaset aloittivat vuonna 1994. Alkuinvestointien lisäksi yritys uusii kalustonsa noin kolmen vuoden välein. Keskimäärin yksi hakkuukone maksaa 400 000 euroa. – Tällä hetkellä kalusto on uusi. Viimeisin kone on hankittu syyskuussa 2007 ja vanhin kone syksyllä 2006, kertovat veljekset, jotka Kangasniemellä hakkaavat vuosittain noin 180 000 mottia puuta. Menestymisen vaativalla alalla ovat mahdollistaneet hyvät yhteistyökumppanit, niin urakanantaja kuin ammattitaitoinen tilitoimistokin. – Meillä on yhteistyökumppaneita esimerkiksi kuljetus- ja maanmuokkauspuolella. Kun toiminnassa ovat mukana ajopuolella yrittäjäveljekset ja metsuri on myös yrittäjä, on kaikkien asenne työntekoon samanlainen. Yleensähän yrittäjien työpanos on erilainen kuin työntekijän, vaikkakin ammattitaitoiset ja samanhenkiset työntekijät ovat olleet yrityksen voimavara sen kasvaessa, toteaa Hannu. – Tärkeätä on, että ympärillä oleva verkosto on toimiva. Jos yksikin toimija lenkistä on huono, vaikuttaa se koko ketjun toimintaan, jatkaa Esa. Työnteossa Hokkaset panostavat ennen kaikkea laatuun. – Vasta laadun jälkeen tulevat nopeus ja hakkuumäärä. Useinhan huomio kiinnittyy hakkuujälkeen, ei niinkään hakattuun puumäärään, toteavat veljekset. Vuonna 2007 Veljekset Hokkanen Oy:n liikevaihto oli miljoona euroa. |
{gallery}es-veljekset_hokkanen_oy{/gallery} |
Veljekset Hokkanen Oy |
Osoite puh. fax email |