Yhdessä parempi Joroinen

Jaa somessa:

 

Joroisten kunnalla on katse tiukasti tulevaisuudessa. Ideoita, jotka kuntalaisten mielissä ovat muhineet jo useita vuosia, on alettu toteuttamaan. Uusi liikenneasema sekä lentokentän ja golfin alueiden edistäminen ovat kaikki osana kunnan kehittämistä.

 

– Liikenneasema monipuolistaa kunnan tarjontaa muun muassa uudella ruokakaupalla. Toisaalla taas Valtatie 5:n ja Varkauden lentokentän välinen alue on kaavoitettu Joroisissa yritystonteiksi. Alue on sijainniltaan erinomainen yrityksille, jotka haluavat viedä kevyitä tuotteita ympäri maailmaa nopeasti, kertoo kunnan kehittämispäällikkö Tiina Koponen.

Nyt kunta etsii hankkeille yhteistyökumppaneita ja rahoittajia. Tulevaisuudessa lentokentästä olisi myös mahdollista rakentaa niin kutsuttu airpark, jonne eurooppalaiset koneenomistajat voisivat ”parkkeerata” omat lennokkinsa ja lähteä nauttimaan Joroisten ja lähiseudun palveluista.

– Kunnassa kokemuksia tarjoavat esimerkiksi hienot kartanot sekä 1900-luvun talonpoikaismuseo, jonne voidaan rakentaa oheisohjelmaa yhteistyössä järjestöjen kanssa. Muita nähtävyyksiä ja aktiviteetteja ovat Maanpuolustusmuseo, Kerisalon saarella oleva luomugolf-kenttä, ratsastusmahdollisuudet, kosket ja järvet, kertoo kehittämispäällikkö.

Matkailusta kunnan kolmas tukijalka

Joroisten kunnan kaksi tukijalkaa ovat maatalous ja erikoistunut kasvinviljely sekä metallialan teollisuus. Uusia tukijalkoja ovat matkailu ja IT-teknologia. Muun muassa alkaneen golf-hankkeen myötä kuntaan on tavoitteena rakentaa korkeatasoinen loma-asuntoalue sekä toinen golf-kenttä. Näkyviä tuloksia saadaan jo vuoteen 2010 mennessä.

– Suomessa kiinnostus golfiin kasvaa. Kun Ruotsin väestöstä golfia pelaa noin kuusi prosenttia, on Suomessa luku vain reilu kaksi. Tämän vuoksi matkailun osittainen rakentaminen golfin ympärille tulee lisäämään myös Joroisten houkuttelevuutta, kertoo Kartanogolfin toimitusjohtaja Petteri Ruuskanen.

– Kun loma-asuntohanke Joroisissa saadaan käyntiin, antaa se myös meille mahdollisuuden laajentaa golf-kenttäämme. Todennäköisesti kuitenkin asuntojen omistajista suuri osa on jollain tavalla sidoksissa golfiin, jatkaa Ruuskanen.

Joustava ja helposti lähestyttävä kunta

Kehittämistyössä Joroisille tuo haasteita talvikausi. Kotkanharju, joka kesäisin tarjoaa kuntalaisille ja matkailijoille ainutlaatuisen retkeilymaaston, muuttuu talvisin vapaa-ajanviettopaikaksi, jossa on mahdollista lähteä pulkkamäkeen, hiihtoladuille, hyppyrimäkeen tai vaikka lumilautailemaan.

– Liikunnan lisäksi Joroisissa järjestetään joka kesä Musiikkipäivät, jossa kuulijat saavat nauttia kamarimusiikista. Lisäksi seutu tarjoaa matkailijoiden käyttöön esimerkiksi Leppävirran Kylpylä-Hotelli Vesileppiksen sekä Pieksämäen tulevan Ideaparkin, kertoo Koponen.

Kuntana Joroinen on joustava ja helposti lähestyttävä, myös yrityselämässä.

– Olen ollut toimitusjohtajana Joroisissa puolitoista vuotta. Kunta on todella markkinointihenkinen ja sen kanssa on ollut mukava tehdä yhteistyötä. Myös kunnan sijainti, peruspalvelut ja kuntatalous ovat hyvällä mallilla, kertoo Ruuskanen kokemuksistaan.

 

Joroinen

– asukkaita 5 500

{gallery}es-joroisten_kunta{/gallery}

 

Joroisten kunta

Osoite

puh.

fax

email

www.joroinen.fi

Jaa somessa: