IPienyrityskeskus on Helsingin kauppakorkeakoulun yrittäjyyteen ja liiketoimintaosaamisen kehittämiseen erikoistunut yliopistollinen täydennyskoulutusyksikkö. Toimipisteitä keskuksella on Mikkelissä, Helsingissä, Pietarissa ja Tallinnassa.
– Teemme koulutusta, tutkimusta ja yrityshautomotoimintaa. Lähes 80 prosenttia liikevaihdostamme tulee koulutuksesta. Järjestämme perustutkintojen jälkeen toteutettavaa koulutusta pienten tai keskisuurten yritysten johtajille, yrittäjille ja henkilöstölle, kertoo Pienyrityskeskuksen koulutusjohtaja Anne Gustafsson-Pesonen. Keskuksen pääpaikka on Mikkelissä, jossa se aloitti toimintansa vuonna 1980. – Mikkeliin haluttiin johtamiskoulutusta, jota täällä ei silloin vielä juurikaan ollut. Tähän markkinarakoon keskus halusi vastata. Koulutusta ongelmakohtiin räätälöidystiPienyrityskeskus on saanut jo kolme kertaa laatupalkinnon korkealaatuisesta aikuiskoulutuksesta osana HSE aikuiskoulutusta. Tunnustuksen akkreditoi opetusministeriö. Pienyrityskeskus järjestää avoimia koulutusohjelmia sekä räätälöityjä yrityskohtaisia tilauskoulutuksia. Aihealueita ovat muun muassa yrittäjyysvalmiuksien kehittäminen, yrittäjyyskasvatus, yrityksen perustaminen, yrityksen ja yrittäjän kehittäminen, myynnin, markkinoinnin ja talouden kehittäminen, henkilöstöjohtaminen sekä kansainvälistyminen. – Vahvuuksiamme ovat yliopistollisuus, pitkäjänteisyys ja ongelmanratkaisukyky. Toimimme prosessimaisesti, emmekä jätä asiakasta yksin koulutuksen loputtua. Koulutuksen päättymisen jälkeenkin olemme aidosti kiinnostuneita siitä, mitä yritykselle kuuluu ja miten koulutuksemme on auttanut yritystä pärjäämään, muistuttaa Gustafsson-Pesonen. Erikoisesti Pienyrityskeskus haluaa nostaa esille koulutustarjonnastaan yrityksen kasvua ja kehittymistä edistävät koulutusohjelmat. Tällainen on muun muassa PK-Joko, joka on ollut suosittu liikkeenjohdon ohjelma jo 27 vuoden ajan. – Kysyttyjä ovat myös yliopistolliset erikoistumisopinnot, joiden teemoja ovat esimerkiksi ostotoiminta ja logistiikka, sosiaali- ja terveysalan liiketoiminnan, palvelujen ja myynnin johtaminen sekä yrityksen kasvun tukeminen ja kehittäminen. Tarjonnassamme on niin kovan liiketoiminnan kuin yrityksen esimiestyön kehittämisen ohjelmia, kokoaa Gustafsson-Pesonen. Hautomosta siivet omalle yritystoiminnallePienyrityskeskuksen toimintaan kytkeytyy voimakkaasti myös Yrityshautomo. Mikkelissä keskus toimii Miktech Yrityshautomon kiinteänä partnerina ja Helsingissä sillä on oma New Business Center -yrityshautomo. – Hautomoissa uudet yrittäjät saavat toimitilojen lisäksi ohjausta, neuvontaa ja tukea. Tavoitteena on saada yrityksen toiminta kasvukuntoon keskimäärin kahden vuoden hautomojakson aikana erilaisia tuki-, ohjaus- ja koulutuselementtejä hyödyntäen. Kooltaan hautomoyritykset ovat hautomoajan noin 1-3 hengen yrityksiä, kertoo koulutusjohtaja. Tutkimusperusteista koulutusta– Yliopistollisena täydennyskoulutuksen tuottajana kaikki koulutustuotteemme ovat tutkimustietoon perustuvaa, kertoo Gustafsson-Pesonen. Keskuksen tutkimustoimintaa tukevat kolme professuuria: Yrittäjyys, yrittäjyyskasvatus ja myynnin johtaminen. Pelkästään tämä tutkimus ei kuitenkaan riitä, vaan käytössä on koko HSEn ja tulevaisuudessa koko Innovaatioyliopiston tutkimustuotanto. – Huomattavaa on, että 2009 alkaen myös Pienyrityskeskus on osa HSE:n, TaiK:n ja TKK:n muodostamaa Innovaatioyliopistoa, kertoo koulutusjohtaja. Tämä tuo myös Mikkeliin ja Etelä-Savon alueelle valtavasti uusia koulutuksen ja kehittämisen mahdollisuuksia. |
{gallery}es-helsingin_kauppakorkeakoulu_pienyrityskeskus{/gallery} |
Helsingin kauppakorkeakoulu Pienyrityskeskus |
Osoite puh. fax email |