Linkki – Lähtökohtamme on että ammatillisen koulutuksen tulee olla kokonaisuudessaan yrityslähtöistä. On se sitten ammatillista peruskoulutusta, aikuiskoulutusta tai ammattikorkeakoulun koulutusta, korostaa Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän johtaja Jukka Ylikarjula.
Käytännössä edellinen tarkoittaa hänen mukaansa sitä, että koulutusyhtymän tarjoamat koulutustuotteet ovat sellaisia, että opiskelijat työllistyvät mahdollisimman hyvin ja että he valmistuvat sellaisiin ammatteihin, joissa erityisesti oman alueen yrityksillä esiintyy työvoimatarvetta. Täydennys- ja henkilöstökoulutuksen osalta tuotteiden on vastattava alueen yrityskentän tarpeisiin.
– Tulevaisuutta meidän täytyy miettiä sen pohjalta, miten alueen elinkeinorakenne kehittyy sekä miten yritykset kehittyvät, ja sen perusteella ennakoida tulevia koulutustarpeita.
– Tässä onnistuminen edellyttää yrityslähtöisiä kontakteja. Koulutusyhtymällä täytyy olla aktiivista vuoropuhelua alueen suuryritysten kanssa mutta myös pk-yritysten suuntaan.
Ylikarjulan mukaan koulutusyhtymän yksi vahvuus on se, että yhtymä on kehittänyt jo pitkään ammatillisia koulutustuotteita. Yrityksille räätälöidyt palvelut, matalan kynnyksen periaate ja noin 3000 työssäoppimissopimusta ammattiin opiskeleville tekevät koulutusyhtymästä vahvan ja luotettavan kumppanin alueen yrityselämälle.
Kuusi opistoa
Koulutusyhtymään kuuluu kuusi ammatillista opistoa.
Kokkolan ammattiopiston valikoimista löytyy muun muassa yrityksille soveltuvaa lisäkoulutusta ja lyhytkursseja. Kokkolan kauppaopisto järjestää aikuiskoulutuksena liiketalouden ammattitutkintoja sekä kaupallisen alan lisä- ja täydennyskoulutusta.
Kokkolan sosiaali- ja terveysalan opisto tarjoaa esimerkiksi ammatti- ja erikoisammattitutkintoja sekä muuta lisä- ja täydennyskoulutusta. Keski-Pohjanmaan Opiston palvelut sisältävät koulutuspalvelujen lisäksi oheispalveluita vaikkapa työhyvinvointipäivien, kokousten ja juhlien järjestämiseksi.
Keski-Pohjanmaan maaseutuopisto puolestaan on tullut tunnetuksi omalla alallaan vahvana luonnonvara-alan ammateissa toimivan väestön kouluttajana. Keski-Pohjanmaan aikuisopisto kouluttaa vuosittain 3 500 aikuisopiskelijaa tilanteissa, joissa halutaan täydentää omaa osaamista, vaihtaa ammattia tai kehittää yrityksen toimintaa.
Oppisopimus on osoittautunut erittäin toimivaksi ratkaisuksi esimerkiksi silloin, kun yrityksissä tarvitaan uusia työntekijöitä, työntekijät siirtyvät uusiin tehtäviin tai heidän toimenkuvansa laajenevat.
Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä
Osoite
Linkki